Kysy asiantuntijalta

Kysy verenpaineesta - asiantuntijamme vastaa. Kysymyksesi voivat koskea kohonneen verenpaineen ennaltaehkäisyä, sen lääkehoitoa ja hoidon seurantaa, ruokavaliota, liikuntaa tai ylipäätään elämää kohonneen verenpaineen kanssa. Huomioithan että päivitämme kysymyksiä noin kerran kuukaudessa, joten mikäli tilanteesi on akuutti, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi. Palvelumme on maksuton. 

Kysy asiantuntijalta -palveluun

Painan 110 pituus 180 en polta alkoholia kaytän noin kolmekymmentä tölkkiä viikossa liikunta vähäistä 109/160?

17.4.2012 Näytä vastaus

Voisi olla aivan paikallaan vähentää alkoholin käyttöä. Siten painoa saa sangen helposti alaspäin samoin verenpaineita. Jos kokonaan ei halua päästä oluen juonnista eroon, niin monien kohdalla on toiminut keskioluen osittainen korvaaminen alkoholittomalla tai ykkösoluella. Näissä on vähemmän energiaa ja koska alkoholia ei ole tai on vähemmän, niin ne eivät myöskään nosta verenpainetta.

Voisit vaikka sekoittaa omaan tuoppiin puolet kolmosta ja puolet alkoholitonta. Maku säilyy hyvänä ja rentouttavakin vaikutus on liki sama. Lisäksi tuopista tulee juotua olut hitaammin kuin suoraan tölkistä. Joku ilta voisi harkita myös rentoutuvansa iltalenkillä, mielummin kuin oluen juonnilla. Alkuun lenkille meno voi kuulostaa ikävältä ja hikiseltäkin touhulta, mutta nopeasti alkaa liikunnastakin saamaan hyvää oloa, kunhan saa harrastuksen alkuun, eikä aloita liian rajusti.

Heippa! Olen synnyttänyt viikko sitten ja synnytyksen jälkeen verenpaineeni kohosivat huimiin lukemiin (210/110 pulssi 56) ja minulle aloitettiin verenpainelääkitys albetol 100mg 3x päivässä. Mutta silti paineeni ovat olleet koholla (n.190-160/100-80) (pulssi 60-45 luokkaa) lisäksi minulla on jatkuvaa keinuvan tuntuista huimausta, todella kovaa pistävää pääkipua, näköhäiriöitä(valopalloja,näkö sumenee kauas katsoessa) lämpöilyä (37-37.5), ihonkalpeutta(kuumotusta) ja hengenahdistusta! Lisäksi virtsaamisen tarve on lisääntynyt.

Lääkärit väittävät että kaikki liittyy verenpaineeseeni mutta en itse jaksa uskoa siihen.. Voiko taustalla olla muutakin tekijöitä kun verenpaine? raskausmyrkytysverikokeet otettiin mutta ne olivat lievästä koholla.

20.3.2012 Näytä vastaus

Tilanteesi on poikkeava. Raskausmyrkytykseen liittyvä paineen nousu kuuluisi ilmetä ennen synnytystä. Onko ruokailussasi tai muissa elintavoissa tapahtunut suuri muutos heti synnytyksen jälkeen (tupakoinnin aloitus, suolan ja/tai mustien makeisten syönti)? Henkiset tekijät voivat myös nostaa verenpainetta. Onko asiat kotona kunnossa ja saatko levättyä riittävästi?

Sinällään oireesi voivat hyvin liittyä korkeaan verenpaineeseen, mutta toki elimelliset syyt on syytä kyllä tilanteessasi huolellisesti poissulkea. Eli elektrolyytit että kilpirauhasen ja lisämunuaisen toiminta on syytä selvittää. Veritulpat on myös poissuljettava.

Olen 60 v. perusterve mies. Urheilen päivittäin, ei tupakointia tai runsasta alkoholin köyttöä myös terveelliset ruokailutavat. Korkea verenpainetaipumus suvussa. Sokerirasitys tehty, jossa ei poikkeavaa. Kolestrolitarvot ym. hyvät. RR-tasoni vaihtelee 160/100, joka se on usein jopa aamulla, toisinaan vrkajasta riippumatta tasolla130/60. Ovatko näin suuret verenpaineenmuutokset normaaleja? T. aktiiviurheilija

25.10.2011 Näytä vastaus

Jos mittaukset on tehty oikeaoppisesti levossa, eikä edeltävästi ole esim. juotu kahvia, niin vaihtelu on kyllä tavanomaista suurempaa. Stressi (kova kiire, työ, ihmissuhdeongelmat, kipu jne.) lisää verenpainetta nostavien hormonien määrää verenkierrossa. Voisiko tämä selittää ajoittaista verenpaineen koholla oloa?

Jos mitään stressitekijöitä ei ole selittämässä verenpaineen runsasta vaihtelua, niin kannattaisi tehdä verenpaineen vuorokausiseuranta, jossa nähdään miten paineet kokonaisuudessaan käyttäytyvät. Muistithan, että liikunnan aikana verenpaineen kuuluukin nousta, joten heti urheilun päälle mitattuna paineet ovat vielä olla koholla.

Olen tällä hetkellä ulkomailla, jossa jouduin käymään lääkärissä ja lääkäri halusi mitata myös verenpaineeni, koska tämä oli ensimmäinen kertani ko. lääkärillä ja arvoni olivat 179/92. Nyt lääkäri halusi ruveta seuraamaan verenpainettani.

Voisiko kyseinen paineen nousu johtua siitä, että olin koko edellisen viikon flunssassa ja kuumeessa tai mahdollisesta lääkärikäynnin aiheuttamasta jännityksestä? Paino minulla on noussut 2 kk:ssa noin 5kg huonon ruokavalion takia. Liikuntaa harrastan 4 kertaa viikossa, käyn kuntosalila ja teen lisäksi aerobista liikuntaa näinä päivinä 30-45min. Voiko paineeseen vaikuttaa huono nukkuminen, todella epäsäännölliset nukkumaan meno- ja heräämisajat sekä elinympäristön aiheuttama mahdollinen tiedostamaton stressi?

Juon suhteellisen paljon sokerittomia energiajuomia 0,2-1.0 litraa päivässä sekä myös pepsi maxia aika runsaasti 1-2 litraa päivässä, joten kofeiinia kyllä kertyy käsittääkseni merkoinen määrä.

Suvussani esiintyy kyllä kohonnutta verenpainetta, mutta en tosiaan haluaisi näin nuorena joutua kärsimään siitä.

20.4.2011 Näytä vastaus

Verenpaine reagoi monille asioille elämässä. Kaikki mainitsemasi asiat voivat nostaa verenpainetta, paitsi tietenkin liikunta, joka laskee verenpainetta. On hyvä muistaa, että monesti lääkärin vastaanotolla saadaan jännittämisen takia liian korkeat verenpainelukemat.

Nyt verenpainettasi kannattaa ehdottomasti seurata kotona (luotettavalla olkavarsimittarilla) tai omamittauspisteessä, jotta nähdään todellinen painetasosi. Lisäksi esille ottamiin elämäntapa-asioihin on saatava muutosta. Painoa ei varmastikaan kannata kerryttää lisää ja ruokavaliolle on varmasti tehtävissä aika helpostikin parannuksia. Käyttämäsi energiajuomat voivat sisältää verenpainetta nostavia aineita ja kofeiinia saat varmasti liikaa. Jo pelkästään runsas energiajuomien ja Pepsi Maxin käyttö voi selittää korkeat painelukemat ja huonot yöunet. Sukurasitus toki myös vaikuttaa verenpaineeseen.

Taidat tietää itsekin mitä on tehtävä. Uskoisin, että elämäntaparemontilla paineesi saadaan normaaleiksi. Nyt tuumasta toimeen!

Terveydenhoitaja kysyi ensimmäiseksi syönkö paljon ruisleipää kun minulla todettiin kohonnut verenpaine 180/90. En syö vaan vaaleaa, mutta joka aamu syön ruispuuroa. En ole mistään löytänyt tietoa rukiin merkityksestä kohonneeseen verenpaineeseen.

Kategoriat:

21.2.2011 Näytä vastaus

Taisi terveydenhoitaja olla kiinnostunut kuinka terveellisesti syöt, eli ruisleivän katsotaan olevan pikemminkin terveyttä edistävä osa ruokavaliota. Sinällään verenpaineeseen vaikuttavat lyhyellä aikavälillä suolan määrä (ja siinäkin on suuresti ihmisten välillä eroa). Vuosien saatossa toki terveellinen ruokavalio pitää verisuonia joustavana ja siten myös verenpainetta alhaisena.

Ruis ei nosta verenpainetta, päinvastoin. Ruisleivässä ja puurossakin on varmasti runsaasti kuitua. Tällainen kuitupitoinen ruoka on sydänterveellistä, eli lisää hyvän kolesterolin määrää ja laskee verenpaineitta. Jos leipä tai puuro on kovin suolaista, niin sitä kautta toki voi verenpaine kohota suolaherkällä ihmisellä. Eiköhän terveydenhoitajan ajatuksena ollut kuitenkin suositella ruisleivän syöntiä.


©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6