Kysy asiantuntijalta

Kysy verenpaineesta - asiantuntijamme vastaa. Kysymyksesi voivat koskea kohonneen verenpaineen ennaltaehkäisyä, sen lääkehoitoa ja hoidon seurantaa, ruokavaliota, liikuntaa tai ylipäätään elämää kohonneen verenpaineen kanssa. Huomioithan että päivitämme kysymyksiä noin kerran kuukaudessa, joten mikäli tilanteesi on akuutti, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi. Palvelumme on maksuton. 

Kysy asiantuntijalta -palveluun

Olen 52-v. naishenkilö. Opiskelen tällä hetkellä oppisopimuksella lähihoitajaksi, suuntautumisvaihtoehto mielenterveys- ja päihdetyö. Olen sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa v. -93 lukien. Lääkityksenä Thyroxin 0,1 x 1. Sai diabetes-dg:n 15.9.11. Metformiini ja Januvia -lääkitystä en ole voinut käyttää sivuoireiden vuoksi. Niinpä siis olen ollut ilman lääkitystä. Pituuteni on 158 cm ja painoa on 77 kg. Verenpaineeni on alkanut oireilemaan. Kesken työpäivän saatan tuntea päässä ja kasvoilla kuumotusta aivan yhtäkkiä. Tuntuu kuin pää jotenkin täyttyisi jollain kuumalla aineella. Yleensä verenpaineiden kohoamisen jälkeen tulee kova väsymys. Stressi on ollut aikamoinen tässä työn ja opiskelun yhdistämisessä. Yönikin nukun aika huonosti nykyään. Myös kortisoliarvoni ovat olleet koholla, n. 700 luokkaa.

Tänään töistä tullessa mitatessani RR oli 167/95, toistetusti 168/95, kun luulin, että se olisi ollut jo normaalilukemissa. Väliaikoina RR saattaa olla aivan normaalilukemissa ja taas yhtäkkiä jonain päivänä, jossain tilanteessa nousee. Myös ajatus ja puhe jotenkin tuolloin pätkii. Olen jotenkin hengästynyt ja tuntuu, ettei oikein jaksa puhuakaan. Olisinkin kysynyt kannattaako RR-lääkitystä aloittaa mikäli verenpaine on vain silloin tällöin koholla? Tosin "normaalipainekin on n. 145-150/85-90 luokkaa. Kannattaisiko harkita jonkinpituista sairauslomaa? Vastauksesta kiittäen.

17.4.2012 Näytä vastaus

Olisikohan stressi oireidesi ja kohonneen kortisoliarvon takana. Toki sinulle voisi tehdä lyhyen dexametasoni-kokeen, jolla varmistettaisiin, ettei lisämunuaisissasi ole ylimääräistä kortisolituotantoa. Äkilliset verenpaineen nousut ja kasvojen punoitukset voisivat toki liittyä myös feokromosytoomaan, joka puolestaan poissuljetaan virtsankeräystutkimuksilla.

Sinällään paineet eivät ole vaarallisen korkealla, mutta muuten ei tunnu vointisi olevan hyvä. Suosittelisin kyllä levon ja rentouttavan liikunnan lisäämistä. Joskus tämä voi vaatia sairauslomaa.

Olen huolestunut äitini verenpaineesta. Hän on 69-vuotias ja on lääkityksellä. Nyt viimeisen viikon aikana hänellä on ollut stressiä ja paineet todellakin koholla. Esim. 118/215. Miten vaarallinen näin korkea paine on? Hänellä on ollut näin korkea paine useampana päivänä, tosin paine vaihtelee. Hän ei suostu menemään lääkäriin. T. huolestunut ulkomailla asuva tytär.

17.4.2012 Näytä vastaus

215/118 tasoiset verenpaineet ovat kyllä turhan korkeita ja aiheuttavat merkittävän riskin aivoverenkiertohäiriöille aivan akuutisti ja pidempään kestäessään toki rasittavat koko verenkiertoelimistöä, etenkin sydäntä.

Uskoisin, että lääkitystä korjaamalla tai lisäämällä paineet ovat tasoitettavissa unohtamatta tietenkään levon, kohtuullisen liikunnan ja riittävän unen merkitystä verenpaineen hallinnassa. Lääkäriin olisi varmasti syytä mennä.

Tiedustelisin verenpainelääkkeistä. Syyskuusta 2011 olen syönyt Linatil 20mg 1tbl aamuisin sekä Emconcor comp 5mg 1 tbl aamuisin. Verenpaineeni on luokkaa 130/90. Käydessäni nyt lääkärissä hän määräsi lisälääkitystä eli Emconcor comp. 2tbl aamuisin sekä edelleen tuo Linatil. Voiko tälläinen määrä aiheuttaa vaaraa munaisiin, maksaan tms.? Uskallanko todellakin syödä tuon määrän? Asia alkoi jälkeenpäin mietityttää! Kiitos vastauksesta.

Kategoriat:

17.4.2012 Näytä vastaus

Emconcor comp sisältää bisoprololi nimistä beetasalpaajalääkettä 5 mg ja 12,5 mg  hydroklooritiatsidia, joka puolestaan on nesteenpoistolääke. Molempia lääkkeitä käytetään suurempina annoksina, joten 2 tablettia Emconcor compia on aivan turvallinen lääkemäärä maksalle ja munuaisille. Tärkeätä on kuitenkin seurata, ettei tuplaantunut beetasalpaus laske pulssiasi liian matalaksi, jolloin olo on kovin vetämätön ja verenpaineet voivat pudota liian matalaksi.

Hei! Mikä vikana? Lääkkeeni ovat: Hydac5mg.2x-pvä. Enalapril 20mg 1x-pvä, Orloc 5mg, Primaspan 100mg i-x pvä. Aamulla otan: hydac ja enalapril, päivällä primaspan ja orloc ja illalla 1 hydac. Aamupaineet nyt useamman aamun olleet huikeat: 202/105 luokkaa. 2 tuntia tabujen oton jälkeen laskevat n.150/90 ja illasta normit.

Muutanko miten ottoja vai lääkäriin marssiminen? Verikokeet äskettäin otettu ja normaalit. Ylipainoinen 61 v. naisihminen. Kiitos!!

Kategoriat:

20.3.2012 Näytä vastaus

Luultavasti paineeseesi heittelyyn vaikuttavat etenkin Orloc ja Enelapriili, jotka molemmat voivat olla hieman lyhytvaikutteisia. Koska otat Hydacin 2 x vrk:ssa, niin voisi mielestäni kokeilla myös Enalapriilin ja Orlocin jakamista kahteen annokseen (puolet aamulla ja puolet illalla) ja jos tämä ei riitä, niin tarvittaessa lisätä näiden annosta.

Jos pulssi on matala/normaali, niin suosittelisin ensin Enalapriiliannoksen nostoa ja/tai pientä nesteenpoistolääkelisää.

Olen syönyt verenpainelääkkeitä paineeni ollessa n. 150/98 pari vuotta sitten. Lopetin sekä verenpainelääkkeiden että diabetes lääkkeiden syönnin samoihin aikoihin. Painoni putosi 89 kg:sta 72 kg:aan. Sairastuin vaikeaan masennukseen vuosi sitten ja tällä hetkellä sairaslomani jatkuu 2012 loppuun ainakin.

Entinen työterveyden kautta saamani lääkitys oli 150mg Opamoxia ja viime vuoden tammikuussa yritettyäni itsemurhaa lähdin hakemaan apua hätääni kun en enää jaksanutkaan töissä. Tätä kaikkea edelsi 26 vuotta kestänyt väkivaltainen avioliitto, joka päättyi eroon. Löydettyäni uuden elämänkumppanin jonka kanssa ehdin nauttia elämästä yli 10 vuotta hän sairastui ja kuoli lopulta sairaalassa käsivarsilleni.

Olin psykiatrisessa sairaalassa muutaman kuukauden jossa alettiin purkamaan elämääni ja sietämätöntä olotilaani. Tällä hetkellä käyn säännöllisesti viikottain hoitokokouksissa. Nyt olen saanut rajuja jonkinlaisia paniikkihäiriökohtauksia. On raskas hengittää, pulssi kiihtyy ja tulee hyvin voimakas ja itkuinen kuolemanpelkotila. Tätä on sattunut nyt parin viikon välein. Verenpaine 193/114, 154/94 jne.

Tuo parikymmentä vuotta kestänyt Opamox 50 mg x 3 tabl./vrk purettiin heti kerralla psykiatrisessa sairaalassa ja tilalle aloitettiin 5x5mg Diapam. Eli aika raju lääkevieroitus menossa. Taistelen joka päivä sydämenrytkytyksen, ahdistuneisuuden ja väsymyksen kanssa. Neurologian erikoislääkäri oli aivan eri mieltä lääkityksestäni. Hänen mielestään elimistöni on aivan liian kovalla lääkityksellä tällä hetkellä. Eli hoito on aloitettu aivan väärin - lääkkeet reagoivat aivan eri tavalla elimistöön/mielialaan. On edelleen sitä mieltä, että olisi pitänyt lähteä purkamaan nimenomaan Opamoxia pienin erin. Nyt olen ottanut kahtena aamuna 20 mg verenpainelääkkeen (niitä joita söin pari vuotta sitten) ja huomasin, että olo tuli entistä raskaammaksi, jalat eivät kanna, on mentävä makuulle vähän väliä ja verenpaine on ollut 76/56, 85/63, 95/58 ja toisen päivän iltana 98/59.

Kysynkin nyt ovatko paineet liian alhaiset? Olen miettinyt, että kuinka suuri merkitys verenpaineeni heittelemiseen on ollut masennuksella/ahdistuksella?
Eihän tämä voi olla psykosomaattistakaan kun lukemat näkyvät mittareissa? On niin paljon tullut nyt tämän reilun vuoden kuluessa kaikenlaisia muutoksia ja käänteitä tämän sairauteni aikana ettei koskaan tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Olen saanut jonkin verran apua sydämen pamppailuun Propral-lääkkeestä.

20.3.2012 Näytä vastaus

Kuulostaa siltä että normaalitilassa verenpaineesi on aivan normaali tai ainakin verenpainelääkkeesi on aivan liian tehokas eli paineet ovat olleet liian matalia. Ajoittaiset korkeat paineet johtuvat varmasti paniikkikohtauksistasi.

Viisain reitti kohdallasi luultavasti on bentsojen (sekä Diapam ja Opamox ovat tämän saman ryhmän lääkkeitä) hidas annoslasku. Propral kannattaa pitää mukana lääkityksessä verenpaineen ja tykytysten kurissa pitämiseksi.


1 2 3 4 > »

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6