Uusi energiaton makeutusaine markkinoille
Aika: 25.01.2012 10:06 |
Kirjoittaja: Sami Hämäläinen
Uusi energiaton makeutusaine, Stevia, sai viime vuoden lopulla EU komissiolta hyväksynnän käytettäväksi elintarvikkeiden makeutuksessa ja aivan vuoden lopulla markkinoille alkoi tulla mm. ensimmäisiä Stevialla makeutettuja juomia.
Stevia vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta uutuudelta. Tämän hetken tutkimusten valossa näyttää siltä, että siitä puuttuvat lähes kaikki muille makeutusaineille, esim. aspartaamille tutut haittavaikutukset, mm. mahaoireet. Lisäksi tähän asti tehdyt tutkimukset sen vaikutuksesta verensokerin säätelyyn ja verenpaineeseen vaikuttavat lupaavilta.
Steviaa saadaan luonnosta, tarkemmin sanottuna asterikasvien sukuun kuuluvasta stevia rebaudiana -kasvista. Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ovat käyttäneet Steviaa ilmeisesti vuosisatojen ajan. Se, että se on luonnontuote, eikä synteettisesti valmistettu, antaa sille heti myönteisemmän kaiun kuin esim. aspartaami tai asesulfaami K:lla on, joskaan nekään eivät niin kamalan vaarallisia ole. Uskoisin, että aineen luonnollisuus on merkittävin syy sille, että Stevia on varsin kovassa suosiossa mm. karppausruokavaliota noudattavien keskuudessa. On myös olemassa tutkimuksia, jotka antavat alustavia viitteitä sille että Stevialla olisi suotuisia vaikutuksia mm. diabeetikoiden aterianjälkeiseen verensokerin säätelyyn, insuliiniaineenvaihduntaan ja verenpaineeseen. Varsinaista näyttöä tästä ei kuitenkaan ole.
Tähän asti käytetyt makeutusaineet esim. aspartaami ja asesulfaami K, ovat mainettaan parempia, mutta mm. erilaisia mahaoireita niiden käyttöön tuntuisi jonkin verran liittyvän. Stevia on toistaiseksi välttynyt näiltä rasitteilta, tosin tutkimusta on vielä melko vähän.
Vaikka kaikki Stevian terveyshyödyt osoittautuisivat jatkossakin pitäviksi, niin silti mikään ei poista terveellisen perusruokavalion merkitystä, eikä sen käyttö tarkoita, että makeaa voi syödä jatkossa huolettomammin. Makeutusaineethan ovat yleisesti olleet tapetilla viime vuosina aika paljon ja niiden mahdollisista terveyshaitoista on keskusteltu, mutta nämäkin haitat ovat yleensä seurausta siitä, että makeutusaineita sisältävillä tuotteilla siirretään nälkää ja korvataan oikeaa ruokaa.
Eli terveellinen perusruoka ja säännöllinen ateriarytmi ovat rautaa jatkossakin, mutta onhan se loistava asia, jos jatkossa pienen herkutteluhetken sivutuotteena voisi saada apua verenpaineeseen ja verensokeriin. USA:ssa tämä tuote on jo kova juttu, ja mielenkiintoista onkin seurata, milloin buumi rantautuu toden teolla Suomeen.
» Kommentoi/anna palautetta