Miksi Jeppe juo kesällä?
Aika: 30.07.2011 14:01 |
Kirjoittaja: Sami Hämäläinen
Hei taas kaikille lukijoille. Heinäkuussa vallitsi blogihiljaisuus kesäloman takia, mutta nyt on lomat lusittu ja aika palat ”sorvin” ääreen. Varsinaiseen päätyöhöni palaan tosin vasta syyskuun alussa, elokuun vietän koti-isänä. Kesä on omalta kohdaltani mennyt oikein mukavasti. Perheen kanssa on lomailtu kotona ja ulkomailla ja myös omakotiasujalle pakollisia pieniä kesäremontteja on tullut tehtyä.
Kesäloman aikana olen pohdiskellut suomalaisten suhdetta alkoholiin eri vuodenaikoina. Suomihan tunnetusti pysähtyy kesällä, mutta sen asukkaat heräävät eloon. Tähän eloon heräämiseen tuntuu aika monella liittyvän sellainen piirre, että kaikki eteen tulevat asiat ovat hyviä syitä juoda alkoholia. Oluen ja viinin käyttö ruokajuomana lisääntyy ja varsinkin miehillä oluesta tulee myös jano- urheilu- ja remonttijuoma. Muista kerran erään lääkärin sanoneen, että jos tupakka ja viina olisi jäänyt keksimättä, niin terveydenhuolto olisi melkoisen halpaa. Nyt, kun tupakanpoltolle on tullut rajoituksia, luulisi alkoholin kalleuden yhteiskunnalle vain korostuvan.
Etelän lomakohteissa vieraillessani olen kiinnittänyt usein huomiota siihen, että alkoholin näkyvyys ja esimerkiksi osuus kauppojen myyntiartikkeleista on todella suuri. Tämän perusteella voisi olettaa, että kreikkalaiset tai espanjalaiset joisivat alkoholia huomattavasti suomalaisia enemmän. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Trendihän on itse asiassa viime vuosina mennyt niin, että suomalaisten alkoholinkulutus tuppaa koko ajan nousemaan ja perinteisten viinimaiden asukkaiden kulutus laskemaan. Voisikohan syy tähän olla edelleenkin se kuuluisa juomakulttuuri? Olen joskus kuullut sanottavan, että suomalaiset ja venäläiset ovat ainoat kansat maailmassa, jotka hankkivat suunnitellusti krapulan. Humalaan asti ryypätään tosin muuallakin, mutta krapula on vahinko. Suomalainenhan osaa jo etukäteen suunnitella sunnuntain ohjelman kevyeksi, jos aikoo juhlia lauantaina.
Pari vuosikymmentä sitten puhuttiin, että suomalaisten tulisi ottaa oppia Välimeren alueen juomakulttuurista. Seurustelukäyttö onkin opittu aika hyvin, mutta valitettavasti se viikonlopun yltiöryyppääminen ei ole hävinnyt minnekään, vaan sen lisäksi tissutellaan vielä arkenakin.
Alkoholin käyttöä kuulee joskus puolusteltavan myös sen terveyshyödyillä. Alkoholilla sanotan olevan edullinen vaikutus sydän- ja verisuoniterveyteen ja mm. punaviinin on todettu sisältävän elimistölle hyödyllisiä flavonoideja. Tämähän on hyvin yleinen piirre mediassa, että jos jostakin nautintoaineesta löytyy hitunenkin jotain terveellistä, niin se nostetaan esille. Pitänee paikkansa, että hyvin pieni annos alkoholia päivässä ehkäisee sydäninfarktia vaikuttamalla veren liukoisuuteen, mutta yhtään suuremmassa määrässä haitat ovat taatusti hyötyjä suuremmat. Punaviinin flavonoideista puhuttaessa taas helposti unohtuu että löytyy niitä flavonoideja muultakin, esim. kasviksista ja etenkin marjoista. Eli jos et ole vielä marjametsään asti ehtinyt niin vielä ehtii mustikkaan ja varsinkin puolukkaan: Saat samassa paketissa liikunta, raitista ilmaa sekä vitamiineja syksyksi ja talveksi. Hyvää kesän jatkoa kaikille :)
» Kommentoi/anna palautetta