Voihan hiilihydraatti!
Aika: 31.10.2011 12:59 |
Kirjoittaja: Sami Hämäläinen
Lupasin jo pyhästi itselleni että lopetan hiilihydraattien ja karppauksen käsittelemisen blogissani ja yritän keksiä muita aiheita, mutta vielä on pakko kirjoittaa aiheesta yhden kerran. Torstaisen A-talk-ohjelman myötä karppauskeskustelu otti äkkikiihdytyksen ja loppuviikko tuntui olevan pelkkää karppausta, niin paljon aiheeseen liittyviin kysymyksiin sai vastailla. Samalla ajauduin pohtimaan itsekin ilmiön taustoja ja mahdollista tulevaisuutta.
Olen kuluneen vuoden aikana kohdannut useammankin asiakkaan, joka ilmoittaa olevansa karppaaja. Kuitenkin, kun ruokavaliota on selvitelty tarkemmin haastattelun ja/tai ruokapäiväkirjan avulla, on usein osoittautunut, että hiilihydraatin osuus kokonaisenergiansaannista on 40-50%, eli melkein puolet. Aloinkin sitten selvitellä, millainen kyseisten asiakkaiden ruokavalio on ollut ennen elämäntapamuutosta ja yritin laskea hiilihydraatin osuutta vanhasta ruokavaliosta. Pääsin usein kirkkaasti yli 60 prosentin. Tämä analyysi ei kestä minkäänlaista tieteellistä tarkastelua, mutta jotenkin tuntuu siltä että tarkoittaakohan karppaus monenkin kohdalla sitä, että erittäin runsashiilihydraattisesta ruokavaliosta on siirrytty normaali- tai lievästi vähähiilihydraattiseen ruokavalioon? Jos on näin, niin silloin karppaus on parasta, mitä ravitsemusrintamalla on tapahtunut pitkään aikaan, kunhan ne vähentyneet pullamössöhiilarit korvataan pääsääntöisesti kasviksilla, kalalla ja kasvirasvoilla.
Perjantaina oloni oli aika paradoksaalinen, kun olin koko päivän keskustellut karppauksesta ja illalla käytiin perheen kanssa uuden automarketin avajaisissa remontin jälkeen ja siellä olivat irtokarkit tarjouksessa. Kovemman ruuhkan olen kokenut vain sikainfluenssarokotusjonossa. Kävi mielessä, että montakohan karppaajaa tuolla karkkihyllyn luona painii. Myös eräässä lehtijutussa karppaajaperheenisä kertoi syövänsä aamupalaksi Viiliksen. No siinähän ei sokeria tulekaan kuin 8-9 sokeripalan verran… Olen kuvitellut, että suomalaisten perusravitsemustietämys on pääsääntöisesti riittävän hyvällä tasolla, mutta edellä mainitut esimerkit pistivät ajattelemaan, että mahtavatkohan ihmiset kuitenkaan ymmärtää että sokerikin on hiilihydraatti.
Uhkakuva on, että karppauksesta tulee jonkinlainen uskonto, jonka kuuluu vastustaa kaikkia virallisia ohjeita. Toivottavasti näin ei käy, vaan pikkuhiljaa suomalaiset ohjautuvat käyttämään hiilihydraattipitoisia ruokia järkevästi osana monipuolista ruokavaliota.
» Kommentoi/anna palautetta