Mistä löytäisi realismia?

Aika: 19.10.2011 10:42 | Kirjoittaja: Sami Hämäläinen

Meidän alueen ilmaisjakelulehdessä ViikkoSavossa oli mielenkiintoinen Itä-Suomen yliopiston ravitsemusgenomiikan ja –genetiikan professori Matti Uusituvan haastattelu, jossa hän kertoi ajatuksiaan suomalaisten tämänhetkisestä ruokavaliosta ja nykyajan ravitsemustrendeistä sekä ravitsemuksen haasteista.  Uusitupa oli osallistunut muutama viikko sitten YK:n kokoukseen, jossa käsiteltiin ei-tarttuvien sairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen ehkäisyä ensimmäistä kertaa. Kokous veti enemmän osallistujia kuin esim. AIDS:n käsittely, eli ongelma on todellakin maailmanlaajuinen. Kokouksissa YK katsoi olevan tarvetta auttaa vähentämään kovan rasvan, sokerin ja suolan käyttöä sekä kohdistaa huomio ruokavalion kokonaisterveellisyyteen erilaisten dieettien sijaan. Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin oma terveysvalistuksemme.

Uusitupa toi haastattelussa myös esiin huolen, että asioista ei pystytä enää nykypäivänä keskustelemaan objektiivisesti, koska kiihkoilu ja uhkailu valtaavat alaa. Hänen mukaansa mm. television ajankohtaisohjelmiin on vaikea saada asiantuntijoita keskustelemaan esimerkiksi hiilihydraatti- ja rasva-aiheista, koska vaihtoehtoisen linjan edustajien taholta he kohtaavat jopa uhkailua.

On huolestuttava asia, jos mediassa mennään siihen, että se on ravitsemusasioissa oikeassa, joka huutaa kovimmin. Ruokavalio on yksi keino vaikuttaa terveyteemme ja ruuastakin voidaan erotella lukuisia yksittäisiä tekijöitä, kuten esim. rasvan määrä ja laatu, suolan määrä, sokerin määrä, jne. On naiivia ajatella, että esim. muutos ruokavalion sokerin tai suolan määrässä selittää kaikki muutokset omassa olotilassa. Tämän vuoksi tarvitaan objektiivisesti tehtyjä laadukkaita tutkimuksia, joissa on paljon koehenkilöitä. MUTU- linja (”musta tuntuu”) ei käy silloin, kun laaditaan ravitsemussuosituksia.

Jos voin syöminen, merisuolan reilu käyttö ja viljavalmisteiden poisjättäminen olisi tehokasta aineenvaihduntasairauksien ehkäisyä, niin luulisi että siitä olisi YK:ssakin kuultu. Mutta ei näköjään ole.

Olen joskus miettinyt, että voisiko yksi syy ”vaihtoehtodieettien” suosiolle olla, että ne ovat monelle ihmiselle viimeinen oljenkorsi? Ei uskalleta nähdä tosiasioita, koska pelätään sen viimeisen oljenkorren menettämistä. Vaikka realismi on joskus karua, sitä kumminkin tarvitaan. Mikään yksittäinen ruoka-aine tai ruokavalio ei takaa terveyttä, vaan se, että syöt terveellisesti suositusten mukaan, liikut riittävästi (tästä voit lukea lisää Antin blogista) ja muistat rentoutua ja nauttia elämästä. Lisäksi tarvitaan vielä tuuriakin ja hyvät geenit.

Ei ole terveenä pysyminen helppoa, mutta ei siitä kannata liikaa stressatakaan. Kaikkea ei voi saada ja se on vain hyväksyttävä.

 

» Kommentoi/anna palautetta

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6