Tuli vedettyä lärvit!!

Aika: 20.05.2011 13:53 | Kirjoittaja: Antti Jylhä

Blogikirjoitus tulee muutaman päivän myöhässä, koska tuli lauantaina vedettyä kunnon lärvit ja tässä on joutunut alkuviikon palauttelemaan oloa. Tosin viimepäivinä se on ollut ainakin jääkiekkomaailmassa ihan tapana vetää lärvit ja suurin osa kansasta näyttää jopa hyväksyvän asian. Suomen jääkiekkoliitto on vaan keksinyt lärveille uusia termejä kuten esimerkiksi nilkkatulehdus! Harvassa työpaikassa muuten on mahdollisuus ryypätä työajalla ja firman piikkiin, mutta jääkiekkoliitossa näyttää onnistuvan sekin. Anyway–hienoa että leijonat voittivat.

Lärvithän tarkoittaa mielestäni jonkun asian nautittua yliannosta eli otetaan jotakin enemmän kuin keho kestää ja ensin tulee hyvä olo eli ns. humalatila, mutta sitten yleensä ongelmia ja huono olo. Lärvit otetaan yleensä nauttimalla liikaa alkoholia. Toisaalta lärvit voi ottaa vaikka syömällä liikaa ruokaa tai vaikka ahmimalla karkkia liian paljon, myöskin työtä ahmimalla voi tavallaan ottaa lärvit ja saada huonon olon kroppaan.

Itse otin muuten kunnon lärvit viime lauantaina juoksemalla liian paljon. Juokseminen on ollut minulle tärkein liikuntamuoto jo yli 30 vuotta ja yleensä olen nauttinut juoksua sopivina annoksina, mutta nyt meni yliannoksen puolelle–tosin ihan tietoisesti. Ennen juoksin keskimatkoja, mutta nykyään kun ei pääse enää kovaa, niin on pitänyt pidentää matkaa. Puolimaratoneja ja maratoneja on tullut juostua muutama vuodessa ja niissä suorituksissa kerta-annos juoksua on ollut ihan sopiva.

Viime lauantaina Kuopiossa järjestettiin kuuden tunnin juoksukilpailu eli siinä jokainen osallistuja juoksee kuudessa tunnissa niin paljon kun jaksaa. Oma juoksu meni hyvin aina neljään ja puoleen tuntiin asti, mutta sitten rupesi väsyttämään. Kuuden tunnin jälkeen oli kehossa kyllä totisesti sellainen tunne että tuli otettua kunnon lärvit. Ei muuta kuin KYS:iin pariksi tunniksi tiputukseen. Kroppaan laitettiin kolme litraa nestettä ja johan äijä virkosi.

Moni sanoi että ihan hullun hommaa tuollainen älytön määrä juoksua, mutta kyllä minä olen asiasta eri mieltä.

KYS:in lavetilla maatessa viereiselle petille tuli kaveri kanssa nesteytykseen, oli kyllä valmiiksi jo aika nesteessä ja huonovointisena. Verenpaineet oli kaverilla 210/100, verensokerit yli 17, ylipainoa varmaan 40 kg ja muutenkin ei kovin hyvältä terveystilanne kuulostanut. Minusta se kaveri oli ihan hullu, kun on päästänyt itsensä tuollaiseen kuntoon.

Eilen, keskiviikkona, kävin muuten jo juoksemassa kympin lenkin ja olo tuntui tosi hyvältä. Onkohan muuten se toinen kaveri päässyt pois jo KYS:in lavetilta?

» Kommentoi/anna palautetta

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6