Katkaisuhoitoa Virossa

Aika: 09.08.2011 14:18 | Kirjoittaja: Antti Jylhä

Kesälomat ovat monella takanapäin tälle kesälle ja on alkamassa syksyn suunnitelmat - myös oman liikunnanharrastamisen suhteen. Meidän perheessä lapset saivat valita heinäkuussa joko matkan johonkin huvipuistoon tai sitten laivaristeilyn Tallinnaan, äänestys oli yksimielinen eli Baltic Prinsessalla Tallinnaan.

Ja täältä Savosta kun lähdetään, niin se on sellainen kahden - kolmen päivän matka. Tutut ja työkaverit, jotka tuntevat meikäläisen liikunnanharrastamisen ja varsinkin innokkaan  juoksentelun viikoittain ja jopa melkein päivittäin, rupesivat mainitsemaan, että  ”sehän on sinulle kun joutuisi katkaisuhoitoon, kun et pääse lenkille” –siis juoksemaan. Täytyy myöntää, että olen kyllä innokas juoksun harrastaja, mutta toisaalta ymmärrän, että kehon pitää saada harjoitusten välissä riittävästi lepoa, jotta sen kuuluisa kunto nousisi, eikä aja itseään ylirasitustilaan ja väsyneeksi.

Osaan kyllä levätä ihan kotonakin, mutta Tallinnan reissu oli hyvä mahdollisuus lepojaksoon ja sen kyllä käytinkin lepoon. Tosin heti kotiin päästyä sain kuulla ettei katkaisuhoito ole näimmä tehonnut , koska lenkkikengät piti heti etsiä jalkaan– no hauska huumori kuuluu elämään.

Kaikille pitää sanoa ohjeeksi, että levätkää aina välillä muutamia päiviä, varsinkin ,jos olette innokkaita liikunnanharrastajia, niin huomaatte, miten hyvä olo kehoon tulee, kunto nousee ja harjoittelu tuntuu taas todella hyvältä.
Sitten taas niille lepäämisen taidon osaaville pitää antaa  ohjeeksi:  ”Jos lepojakso rupeaa olemaan yli neljä- viisi päivää, niin silloin tarvitsette katkaisuhoitoa liiallisen levon takia”. Säännöllinen harjoittelu parantaa fyysistä kuntoa ja antaa niitä kuuluisia terveyshyötyjä.

Marjastaminen on muuten tämän hetken hittiliikuntaa!

» Kommentoi/anna palautetta

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6