image-box

Sydämen vajaatoiminnan ennuste

Sydämen vajaatoiminta on vakava sairaus, joka etenee yleensä vuosien saatossa ja edellyttää useimmiten pysyvää lääkitystä. Vaikka siihen liittyvät kuolleisuusluvut ovat huomattavasti suurempia kuin monen syöpäsairauden, sen vaarallisuutta ei usein osata hahmottaa.

Vajaatoimintaoireiden vaikeutumiseen kuluvaa aikaa on vaikea määritellä, mutta usein vajaatoiminta etenee kuitenkin hitaasti. Koska vajaatoiminnan aiheuttajia on lukuisia, jokaisen sairastuneen ennuste pitää arvioida yksilöllisesti.

Lievän vajaatoiminnan oireita ei huomaa tavanomaisissa päivittäisissä askareissa. Joskus vajaatoiminta voi olla myös ohimenevää. Sen sijaan vaikea vajaatoiminta aiheuttaa oireita myös levossa ja voi aiheuttaa hengen vaaran. Vajaatoiminnan oireiden vaikeutuminen liittyy usein sydämen heikentyneeseen supistumistehoon, kammioiden laajenemiseen tai vakaviin rytmihäiriöihin.

Sydämen vajaatoiminnan oireet voivat vaikeutua sekä pysyvästi että tilapäisesti. Vaikeutumiseen viittaavien merkkien ilmaantuminen on aina aihe lisäselvityksiin. Tyypillisesti oireet vaikeutuvat, jos lääkkeet jäävät ottamatta tai sairastunut ei noudata annettuja suola- tai nesterajoituksia. Alkoholi ja eräät lääkkeet (useat rytmihäiriölääkkeet ja tulehduskipulääkkeet) voivat myös pahentaa sydämen vajaatoimintaa.

Oireiden vaikeutumisen taustalla voi myös olla pitkittynyt helle, ripuli tai oksentelu. Useita viikkoja jatkunut helle voi johtaa elimistön kuivumiseen ja näin vaikeuttaa vajaatoiminnan oireita.