Kysy asiantuntijalta

Kysy diabeteksesta - asiantuntijamme vastaa. Kysymyksesi voivat koskea tyypin 1 tai tyypin 2 diabetesta, ruokavaliota, liikuntaa, vertaistukea, raskausajan diabetesta tai diabeteksen hoidon käytännön asioita. Huomioithan että päivitämme kysymyksiä noin kerran kuukaudessa, joten mikäli tilanteesi on akuutti, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi. Palvelumme on maksuton. 

Kysy asiantuntijalta palveluun 

Huom! Vastaukset aukeavat kysymystä klikkaamalla.

Puolisollani on diabetes ollut jo pari vuotta. Hoidetaan insuliinilla jota annetaan 3x novorapid ja 2x levemir päivittäin. Koko vuoden mies on maannut petin pohjalla, monta viikkoa menee ettei ole ulkona käynyt. Ruokahalu on huonohko. Kädet on kipeät ja jalat. Ei pysty mitään tekemään enää. Ei jaksa edes ajatella. Asutaan vanhassa talossa jossa vetää minkä kerkee mutta ukkoa ei palele, sillä on puhallin koko ajan päällä ettei ilma seiso. Mie en tajua, minua palelee koko ajan kun ei saisi lämmittää taloa kun on sitten kuulemma kuuma. Miehen ikä 55 ja itse olen 48.

Tyttäreni sanoi ettei puoliso ole kyllä kunnossa kun ei palele. Mie en ymmärrä yhtään. Lisäksi käytössä on nesteenpoistolääkkeet furesis ja spiresii ja sydänlääke puolikas annetaan joka aamu ja vatsalääke. Illalla menee Levozin 4 kpl ja mirtazapin 1 kpl. Onko tämä palelemattomuus merkki jostain? Miehellä on myös maksakirroosi. Terveyskeskuksessakaan eivät osaa asioille mitään. Tosin viime käynnilla lupasi kysellä sairaalaan vuodepaikkaa.

2.1.2012 Näytä vastaus

Puolisosi jaksamattomuus voi johtua monestakin syystä. Kysymyksen perusteella väsymys on viimeisen vuoden aikana ilmaantunutta. Ensimmäisenä minulle tulisi mieleen lääkkeiden sivuvaikutukset. 4 kpl Levozinia ja mirtazapiini illassa ovat aika vahva lääkitys, joka voi aiheuttaa myös päiväväsymystä. Etenkin mirtazapiini voi väsyttää joitakin ihmisiä todella runsaasti. Jos maksan toiminta on kovin heikentynyt jää elimistöön kuona-aineita, jotka voivat myös väsyttää.

Puolisollasi on myös kipuja ja ruokahalu heikko, joten oireiden taustalla voi olla jokin yleissairaus kuten polymyalgia reumatica. Palelemattomuus/kuuma olo liittyy lähinnä kilpirauhasen liikatoimintaan, johon puolestaan ei yleensä liity väsymystä, mutta toki kilpirauhasarvot kannattaisi tarkastaa kuten muutkin perusverikokeet. Joskus väsymys on myös enemmän henkistä laatua – lamaantumista tai masentumista. Näistä asioista voisi olla myös hyvä keskustella. Ulkoilu kyllä tekisi hyvää niin fyysiselle kuin henkisellekin terveydelle!

Hei! Olen 48 vuotias urheileva, 170cm, 97kg. Isälläni ilmeni B-tyypin diabetes 48-vuotiaana ja itselläni oli juuri paastosokeri 7. Väsymyskohtauksia tulee pitkin päivää. Verenpaineeni on koholla ja sain siihen juuri Diovan 160mg lääkityksen otettavaksi kerran päivässä. Kysymykseni koskee kovan harjoittelun vaikutusta.

Onko minun turvallista juosta keväällä puolimaraton, jonka olen juossut 2v sitten 10kg kevympänä. Uskon että harjoittelun myötä painokin laskisi sen 10 kg. Keskivartalo on pyöristynyt, mutta muuten olen lihaksikkaassa kunnossa. nimim. "jääkiekkoilija"

30.11.2011 Näytä vastaus

Jo vain. Sinulla on sukurasitus diabetekselle ja keskivartalon lihavuus altistaa sokerien nousulle. Onkohan ruokailurytmisi kunnossa? Pitkillä ateriaväleillä voivat sokerisi laskea välillä liiankin matalalle ja sitten kun syö kerralla reilumman aterian nousee sokerit taasen liian korkealle ja sitten ylimääräinen energia siirtyy kovin hanakasti rasvoittamaan maksaa ja lisää vyötärölihavuutta.

Ehdit oikein hyvin harjoittelemaan puolimaratonille ja se on aivan turvallista. Liikuntahan on parasta diabeteksen hoitoa ja ehkäisyä! Lääkitystäkin voidaan vähentää, jos liikunta kovasti lisääntyy ja paino laskee, jolloin paineetkin luultavasti laskevat.

Hei! Sokeriarvoni ovat olleet korkealla pari vuotta (paastosok: 7.5 ja pitkäsok: 6.5). Sokerirasituskoetta ei ole ennen tehty. Nyt olen vajaassa vuodessa laihduttanut 30 kg ja kävin sokerirasituskokeessa. Tulokset: paasto 4.8, pitkä 5.7, mutta kahden tunnin arvo oli korkea 13.5. Lääkäri suositteli lääkitystä, mutta en tahtoisi sitä vielä aloittaa koska oman diagnoosini mukaan rasituksessa heikko sokerinsietoni on saatu aikaiseksi sellaisella sokerimäärällä, jota en koskaan normaalisti saa ja muut sokeriarvot ovatkuitenkin  normaaleja.

Olen pitkään seurannut ruokailun jälkeisiä arvoja ja ne ovat 2 t kohdalla välillä 4.4 - 6.1 , ellen syö perunaa ja peruna-aterialla 7-4-7.8. Onko diagnoosissani mitään järkeä, vai pitäisikö lääkiytys kuitenkin  aloittaa? Kolesteroliarvot: fP-Kol 4.8, HDL: 1.28, LDL: 3.1, Trigly: 0.98. Verenpaine 115/75 ja ikää 63v.

30.9.2011 Näytä vastaus

Diagnoosisi on aivan oikea, eli sinulla on kyllä diabetes. Diagnoosi sinällään ei vielä tarkoita automaattisesti lääkityksen tarvetta. Sinä olet pystynyt elintavoillasi laihduttamaan huomattavan määrän ja verenpaineesi on normaali. Kolesteroliprofiilisikin on sangen hyvänlaatuinen. Toki LDL kolesteroli ylittää hivenen tavoitearvon 3,0, mutta HDL kolesteroliakin on kohtuullisen paljon ja triglyt ovat matalalla. Sokerien suhteen luultavasti toistaiseksi riittää terveellinen ruokailu, jossa rajoitat aterioiden nopeiden hiilihydraattien määrää (sokeri ja tärkkelys) ja säännöllinen liikunta, kuten olet itsekin huomannut.

Toisaalta sokerilääkkeistä ensisijaisesti käytettävä metformiini on turvallinen lääke, joka kannattaa aloittaa viimeistään siinä vaiheessa jos sokerit lähtevät nousuun. Suositusten mukaan kolesterolilääkityskin tulisi kohdallasi kyseeseen. Kolesterolilääkityksen järkevyys riippuu sydän- ja aivohalvauksen kokonaisriskistäsi ja siihen vaikuttavat mainitsemiesi arvojen lisäksi sukupuoli, lähisuvun sydän- ja verisuonisairaudet ja tupakointi. Jos olet esimerkiksi mies, joka ei tupakoi ja jonka vanhemmat eivät ole sairastaneet sydäninfarktia ei kolesterolilääkityksestä ole välttämättä juurikaan hyötyä (tilastollinen 10 vuoden sairastumisriski laskisi 16 prosentista 15 prosenttiin).

Toki yksilön kohdalla mitkään tilastot eivät koskaan päde, joten niitä voi käyttää vain suuntaa antavina päätöksentekoapuina. Käyttökelpoisin riskin arvioija on kotimainen Finriski laskuri. Ja kuten aina on syytä muistaa - lääkitys ei millään tavoin voi korvata terveellisiä elämäntapoja!

Verensokeri on 6.3, mitattu 25.08.2010. Painoa on kertynyt tämän talven aikaan 20kiloa, painan tällä kertaa 116kiloa pituutta 152cm. Voiko allia käyttää painon pudotuksessa? Toivon että annatte ohjeita mitä pitäisi tehdä, olen rollaattori potilas leikkauksen yhteydessä iskiasrunko repesi kun puudutus aine meni iskiasrunkon sisälle. Puudutusaine oli bicain aine. Terve jalka halvaantui. Tuli ikuinen haitta.

22.6.2011 Näytä vastaus

Olen kovin pahoillani leikkauskomplikaatiostasi. Olethan selvittänyt potilasvahinkovakuutuksesta korvausasiat kuntoon? Koska liikkuminen on hankalaa jää energian kulutuksesikin pieneksi ja painoa on vaikeampi hallita. Toisaalta ylipaino vaikeuttaa entisestään kulkemistasi ja invalidisoi lisää elämääsi.

Allia (orlistaatti) voi käyttää vähärasvaisen dieetin tukena laihdutuksessa, mutta sen teho on monesti aika rajallinen. Painoa on kertynyt nopeaa tahtia ja mielestäni olisi syytä tarkistaa sokeriarvosi uudestaan. Voi olla hyvin mahdollista, että sinun sokerisi ylittävät nyt raja-arvot ja että sinulla on tyypin 2 diabetes. Diabeteslääkkeistä metformiini ja pistettävät GLP-1 lääkkeet laskevat myös painoa. Näitä voi tarvittaessa käyttää sokerien hoitoon.

Kaikkein tärkeintä on nyt kuitenkin vähentää energian saantia ruuasta. Terveellisimmin teet sen vähentämällä kovien rasvojen saantia (kokonaan ei tarvitse maitorasvaa ja muita eläinrasvoja poistaa) ja myös vähentämällä vähäkuituisten ja runsaasti sokeria/tärkkelystä sisältävien ruokien syömistä (valkoinen vähäkuituinen leipä, valkoinen riisi, sokeriset tuotteet ja myös perunan käyttöä voit vähentää, jos olet tottunut syömään niitä kovin runsaasti). Kylläisyyttä kannattaa hakea runsaalla kasvisten käytöllä ja hyvillä proteiinin lähteillä kuten pavut, soija, broileri, kalkkuna ja kala.

Liikunta on toki myös hyväksi, pääsisitkö esimerkiksi allasjumppaan tai kuntosalille liikkumaan?

Haluaisin tietoa epäselviin testituloksiin. Mittailen verensokeria kotona omalla mittarilla noin 3 kertaa viikossa joka maanantai aamu, ja muut päivät sattumanvaraisesti, minulla ei ole todettu diabetestä mutta tulos heittelee.

Esim: kolmen viikon maanantai tulos oli 6.1, 5.7, 6.6. olen 63v äitini sai diabeteksen 75 vuotiaana ja eli 91 vuotiaaksi. Kolestroliarvot ovat hyvät kokonaiskolestroli 3,8 hyväk. 0.94  huonok.1.94 trgl.2.34. painan 90,8 tämän aamun tulos. liikun paljon kuntosali-ryhmäliikuntaa-zumbaa-vesijuoksua kävelyä hiihtoa. minulla on ollut rytmihäiriöitä muutamia kertoja 10-vuoden ajan neljä kertaa tehty rytmin siirto sähköisesti rakenteellista vikaa ei ole löydetty eikä haittaa liikuntaa syön orlokkia estolääkityksenä verenpaineeni oli tänä aamuna 119/60 syke 47.

Kysynkin onko sokeriarvojen heittelyllä ja rytmihäiriöllä jotain yhteistä en tupakoi enkä käytä alkoholia missään muodossa olen absolutisti syön omasta mielestä oikein mutta paino ei vain tipu.

20.4.2011 Näytä vastaus

Verensokerit vaihtelevat luontaisesti ihmisellä, jolloin arvot eivät ole läheskään samat joka aamu. Toisaalta mittareissakin on aina mittausvirhettä, eli vaikka ottaisit samaan aikaan sokerin samalla mittarilla, voisivat arvot vaihdella. Hyvän ja huonon kolesterolin suhde on sinulla kohtuullisen hyvä. Toki hyvää voisi olla vieläkin enemmän. Onko ruuassa tarpeeksi hyviä rasvoja kuten rypsiöljyä ja kalarasvoja? Triglyseridit ovat hieman koholla, mikä liittynee myös matalaan hyvään kolesteroliin ja ylipainoon. Nämä viittaavat rasvamaksaan, joten paino saisi mielellään laskea viitisen prosenttia, jotta diabetes ei puhkeaisi.

Voisiko vielä vähentää kovien rasvojen saantia ja ehkä myös vähentää hiilihydraatteja ja vaihtaa vaaleampia viljatuotteitta kokoviljaisiksi? Muista, että hidas painonpudotus on terveellisin ja pysyvin tapa saada kilot lähtemään.
Erinomaista, että liikut runsaasti, se on erinomaista diabeteksen ehkäisyä! Rytmihäiriöt eivät liity kohdallasi sokeriasioihin.


1 2 > »

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6