Kysy asiantuntijalta

Kysy diabeteksesta - asiantuntijamme vastaa. Kysymyksesi voivat koskea tyypin 1 tai tyypin 2 diabetesta, ruokavaliota, liikuntaa, vertaistukea, raskausajan diabetesta tai diabeteksen hoidon käytännön asioita. Huomioithan että päivitämme kysymyksiä noin kerran kuukaudessa, joten mikäli tilanteesi on akuutti, ota yhteyttä omaan terveysasemaasi. Palvelumme on maksuton. 

Kysy asiantuntijalta palveluun 

Huom! Vastaukset aukeavat kysymystä klikkaamalla.

Olen 70v liikunnallinen nainen, vähän ylipainoa. Diabetes todettiin 1.12.2011, arvoilla 9.8 ja 21,9 p-gluk. Lääkitys aloitettiin heti metforem 500 mg. Teen omaseurannan joka päivä 4 x  mittarilla jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Oireeni ovat aivan mahdottomat. Ei neste poistu juurikaan pissaamalla, vaan se poistuu kasvojen ja pään kautta hikoamalla, aivan norona tippuu aika-ajoin vesi, joten tilanne on aika mahdoton ihmisten ilmoilla. Omalääkärin mukaan tilanteeni johtuu selkäleikkauksen jälkitilasta. En usko siihen koska, minut on leikattu helmikuussa tänä vuonna. Lisäksi on todella kova väsymys joka on pahentunut vaan, jaksan todella huonosti nyt liikkua. Minulle on sanottu että virkistyn kun aikaa kuluu ja lääkitys puree. Onkohan näin, tuntuu todella pahalta.

2.1.2012 Näytä vastaus

Hikoiluun on useita eri syitä ja monesti syy jää selviämättäkin. Sokeriarvosi ovat olleet hyvin korkealla, joten diabetes on luultavasti ehtinyt olemaan sinulla jo useamman vuoden. Ovatkohan sokeriarvosi nyt millä tasolla? Onko sokeriarvot normaalistuneet? Tilanteessasi kannattaa varmasti olla vielä yhteydessä hoitavaan lääkäriin, kun sokerilääkitystäkin katsotaan kohdilleen. Joskus sokeritason äkillinen paraneminenkin voi vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan ja ehkä jopa lisätä hikoilua. Yleensä vointi kuitenkin lähtee nopeasti paranemaan.

Olisi varmasti hyvä selvittää ettei sokerien nousun ja hikoilun takana olisikin yhteistä tekijää, eli suosittelisin jatkotutkimuksia (huolellinen lääkärin tutkimus ja ainakin suola-arvot, kilpirauhasen toiminta, täydellinen verenkuva, lasko ja CRP-kokeet) jollei niitä ole vielä tehty.

Minulla on todettu 2 tyypin diabetes muutama kuukausi sitten. Lisäksi sairastan kilpirauhasen vajaatoimistaa, sekä kihtiä myös ns. levottomat jalat sairautena. Ongelmana on se että iltaisin nukkumaan mennessa varpaissa on sellainen vaiva etten voi laittaa mitään varpaitten päälle kun niissä sellainen tunne että olisivat "nahattomia" eli kuin avohaavoja varpaitten päällä. Pahin on vas. jalan ukkovarvas. Lisäksi on tullut kovia kipuja esim. oikean käden kyynärvarteen ja siinä ei ole oikein nostovoimaa ja puristusvoimaa sekä siinä on myöskin yöllä kova särky.

Johtuuko nämä vaivat mahdollisesti kihdistä tai diabeetiksesta? Sokeriarvot ovat aamulla siinä 5.8 - 6.0. Onko ne arvot ok. Lääkitystä on sekä diabeetikseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan että levottomat jalat oireisiin. Olisin kiitollinen vastauksestanne ja neuvosta mitä pitäisi noille vaivoille tehdä. Kihtiin ei ole lääkettä joka veisi vaivan pois kun se on pahimmillaan. Jatkuvana lääkityksenä on Allonol 300 mg kerran vuorokaudessa.

10.9.2011 Näytä vastaus

Kertomasi kipuoire kyllä kuulostaa ns. neuropaattiselta kivulta, joka voi liittyä diabetekseen. Kihdistä tuskin on kyse, paitsi ehkä isovarpaan oireilussa. On mahdollista, että olet sairastanut pidempään diabetesta tietämättäsi, ja kun sokereita on alettu hoitamaan, ovat hermot äityneet pahaksi.

Toki asiasta kannattaa keskustella lääkärin kanssa ja poissulkea muut neuropatian syyt (esim. keliakia, matala B12-vitamiinin taso, alkoholi, jotkin lääkkeet). Tarvittaessa hermoratamittauksella (ENMG) voidaan tilanne vielä tarkemmin diagnosoida. Diabeteksen ja kilpirauhasen vajaatoiminnan hyvä hoito on tärkeätä neuropatian rauhoittamisessa. Nyt ainakin aamusokerisi ovat kohtuullisen hyviä.

Eli alkuun kun sokerit normaalistuvat, saattavat neuropatioireet pahentua, mutta pidemmän päälle hyvä sokeritasapaino korjaa tilannetta ja oireet helpottavat. Nyt voisi kipuihin kokeilla vielä kipukynnystä nostavaa lääkitystä esim. amitriptyliiniä tai vahvempaa kipulääkettä kuten tramadolia.

Olen tässä vasta vuoden ollut 2-tyypin diabeetikko. Aloitin arvolla 14 ja kovalla pelottelulla. Nyt arvo on 6.(Pitkäaikais sokeriarvot) Aamuarvot menee 5,5-7,0 välillä. Päivällä joskus jopa 4,2. Painoa on n.20kg pois, hiukan sahaa toi 5kg mutta on projektin alla. Muinoin otin jo 10kg pois. Vielä painoa 73-75kg päivästä riippuen, 168cm pituutta ja ikää 51v.

Metformiini on ollut alusta asti lääkkeenä 4x500mg. Voiko lääkkeen ottamista muuttaa, kun pakkaa vippaamaan lenkillä? Jospa aamulla ottaisinkin vain yhdentabletin ja iltapäivällä toisen ja ilta 2x. Lenkki on n.10km joka arkipäivä aina väh.5km. Herään klo:6.00 ja syön aamupalan ja välipalan ja tähtään ruokailuun päivällä.

Verenpaine lääkitys joka on vaihdettu rytmihäiriön (ensimmäinen elämässäni) vuoksi Norvasc 5mg 1kerta päivässä. 10mg oli ennen. Ottivat lasten aspiriinin sairaalassa pois. Verenpaineeni on 123/86 keskimäärin. Kol 3,4 HDL 1,43 LDL 1,5 trigly1,0 Simvastin 20mg 1x vrk. Kuinka paljon näitä rasva arvoja pitää vielä laskea?

Kun tuntuu hassulta syödä epäterveellisesti, että olotila paranee. Esim. sipsejä ja karkkia menee enemmän kuin koskaan, pussi kaupalla kerralla!

16.5.2011 Näytä vastaus

Taidat kuulua siihen pieneen ryhmään ihmisiä, jotka saavat metformiinihoidossa matalia sokereita. Lisätekijänä on reilu laihduttamisesi. Haimasi on tottunut tuottamaan insuliinia paljon isomman ihmisen tarpeisiin ja metformiinikin lisää suolistohormoneita, jotka vahvistavat insuliinituotantoa. Lisäksi metformiini estää maksan varastosokerien vapauttamista vereen. Elimistösi on nyt hoikempana ja ilmeisesti lisääntyneen liikunnan johdosta aivan uudessa tilanteessa.

Ehdottomasti vähentäisin tilanteessasi metformiiniannosta, ei ole mitään järkeä joutua syöpöttelemään lääkityksen aiheuttamien matalien sokereiden takia!  1+2 voisi olla ihan sopiva (tai tasoittaa vaikutusta 1+1+2 annostelulla), tai jos edelleen heikotuksia tulee ja päiväsokerit pysyvät kurissa, niin aivan 0+2, jolloin metformiinilla huolehditaan, etteivät yösokerit lähde nousulleen. Verenpaineesikin ovat nyt ihanteellisia, hieno homma. Myös rasva-arvosi ovat todella hyvät, joten laskun tarvetta noissa ei ole.

Kolesterolilääkityksen hyödyn ratkaiseekin sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisriski (onko suvussa kovasti sydänsairauksia, tupakointi, ikä). Annosta ei ainakaan tarvitse lisätä ja jos elämäntapahoitosi onnistuu näin hyvin, niin vähentämistäkin voi kokeilla.

Olen 40 vuotias nuori nainen Kaakkois-Suomesta. Minulla diagnosoitiin 1 luokan diabetes heinäkuussa 2010 eli varsin tuore tapaus. Tuli kuin puun takaa voimakkailla oireilla. Sairaalassa 1 vko ja nyt opeteltu muutama kuukausi pistoksia ja mittauksia. Onko mitään estettä ottaa tatuointia? Olen kuullut että diabeetikoilla haavaumat tms. paranevat hitaammin joten omakohtaista kokemusta näistä ei vielä ole. Onko olemassa jotakin suositusta tai estettä ettei tatuointia voisi ottaa? Entäs voiko/saako diabeetikko käyttää lisäravinteita esim. rasvanpolttajia tai lisävitamiineja? Kiitos jo etukäteen...

14.12.2010 Näytä vastaus

Koululääketieteen suhtautuminen tatuointeihin on hyvin varauksellinen. Ongelmia tuovat hygieniasta huolehtimattomat tatuoijat, eli pahimmillaan näistä on voinut saada HIV:n tai hepatiitin. Toinen ongelma liittyy käytettyihin väriaineisiin, jotka voivat aiheuttaa allergioita ja kolmantena ihmisen psyykeen liittyvät tekijät, eli ihminen kasvaa ja muuttuu ja joskus tatuointi kääntyy taakaksi, josta halutaan sitten myöhemmin eroon. Diabeetikolla on suurentunut riski infektioihin, jotka ovat tatuoinnin yhteydessä ylipäätään riskinä ja mahdollisen infektion suhteen diabeetikko on jälleen suuremmassa riskissä, että ihoinfektiosta kehittyy vakava yleisinfektio.

Henkilökohtaisesti olen asiassa hieman liberaalimpi. Olet sairastanut vasta vähän aikaa diabetesta, joten verenkiertosi ja hermotuksesi ovat varmasti kunnossa. Jos välttämättä haluat tatuoinnin ja olet varma, että haluat kantaa sitä loppuelämäsi (vaikka sitten muuteltuna tai itse kustantamasi laserpoiston jälkeisenä arpena ;) niin mene tunnettuun ja hyvämaineiseen paikkaan, joka huolehtii hygieniasta ja käyttää vain turvallisia väriaineita. Pidä verensokerit tiukassa kontrollissa tatuoinnin ajan ja muutama päivä aina tämän jälkeen, jotta infektioriski ei kasvaisi (noin 12 mmol/l paikkeilla alkaa elimistön valkosolujen toiminta lamaantumaan).

Jokaisen kannattaa nauttia terveellistä ja monipuolista ravintoa, josta ihminen saa riittävästi vitamiineja ja hivenaineita. Ainostaan D-vitamiinin saanti on meillä pohjoisessa liian niukkaa, jos ei syö runsaasti rasvaista kalaa. Vitamiinilisät ovat tutkimuksissa lähinnä vain lisänneet sairastuvuutta.  Jos elimistöön syötetään jotakin vitamiinia luonnottoman suurina annoksina, voi tämän liiallinen saanti heikentää elimistön solujen omaa antioksidanttituotantoa (elimistö tulkitsee, ettei suoja-aineita tarvitse itse tuottaa, koska verenkierrossa ainetta on kovin runsaasti). Paradoksaalisesti syödyn lisävitamiinin vaikutus onkin elimistön suojamekanismien huononeminen solujen sisällä, eli siellä missä sitä nimenomaan tarvittaisiin. Jos on suolisto-ongelmia, vaikeita ruoka-aineallergioita tai jostain muusta syystä huonolla ravitsemuksella kannattaa harkita monivitamiinivalmisteita, joissa yksittäisen vitamiinin ja hivenaineen määrät ovat kohtuullisia. Huipputreenaaja/urheilija saattaa hyötyä joistakin lisäravinteista, mutta se onkin sitten ihan oma tieteenalansa. Rasvanpolttajat ovat käsitykseni mukaan humpuukia.

Hei! Kyselen äitini puolesta, joka täyttää maaliskuussa 85 vuotta. Hänellä on erilaisia sairauksia, mutta nyt on ruokavalion kanssa ongelmia. Hän käyttää Marevan lääkitystä ja nyt on lisäksi todettu diabetes. Aluksi diabetesta ryhdytään hoitamaan ruokavaliolla. Äitini asuu yksin kotona ja hän laittaa itse ruokansa. Hänen ruokailunsa perustuu pääasiassa peruna-ruokiin. Millaisia tavallisia ja yksinkertiasia ruokia ja ruoka-aineita hän voisi käyttää. Nyt pitäisi huomioida Marevan ja diabetes yhdessä!

14.12.2010 Näytä vastaus

Marevan-hoidon suhteen oleellisinta olisi ruokailun pysyminen samanlaatuisena k-vitamiinia sisältävien ruokien suhteen, jotta hoitotasolla pysyttäisiin vakaasti. Kasviksien käyttö ei ole siis kielletty, mutta vaikeuksia syntyy jos näiden määrä vaihtelee kovasti viikosta ja päivästä toiseen. Äitisi on sen verta iäkäs, että verensokerien hoidon suhteen on oleellisinta hänen hyvä vointinsa. Jos perunan määrä on kovin runsas ja on aiheuttamassa kovin suuria verensokerin nousuja aterioiden jälkeen voisi osan perunasta korvata esim. vihanneksilla ja kuiturikkaalla ruisleivällä. Tärkeätä on huolehtia riittävästä valkuaisaineen saannista (liha, kala, muna, maitotuotteet) jotta lihaskunto säilyy hyvänä. Tavallinen perusterve suomalainen kotiruoka käy siis oikein hyvin, kunhan perunan määrä on kohtuullinen (1-2 perunaa/ateria riittää varmasti).


©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6