Laihduttamisen pakko tammikuussa
Aika: 05.01.2011 11:37 |
Kirjoittaja: Sari Nurmenniemi
Joulu on takana ja kaikki mahdolliset herkut syöty ajatellen, että Jouluhan on vain kerran vuodessa ja silloin tulee nauttia. Suomalainenhan syö perinteisesti kaiken hankkimansa ruuan ja hamstraa vielä ale-kinkkujakin. Vuoden vaihtuessa alkaa monella omatunto kolkutella huomattuaan muutaman lisäkilon ilmaantuneen. Silloin päätetään hakeutua laihdutusryhmään ja aloittaa uusi elämä. Varsinkin naistenlehdet motivoivat laihduttamaan erilaisilla pikamenetelmillä.
Terveyskeskuksessa painonhallintaryhmien kysyntä kasvaa kevättä kohden. Monella laihduttamisen motivaationa voi olla tulevat kesäjuhlat, silloin haluttaisiin näyttää hoikemmilta vieraiden parissa. ”Tipaton tammikuu” voi olla joillekin hyvä alku laihduttamiselle. Usein tammikuun kovat pakkaset valitettavasti ”pidättelevät” ihmisiä sisätiloissa, lenkille ei voida lähteä. Liikunnalle tosin löytyy hyviä vaihtoehtoja sisätiloistakin, jos on kiinnostusta kokeilla eri liikuntalajeja. Jos jäädään odottelemaan vain hyviä säitä, jolloin liikunta on mahdollista, niin aktiiviset päivät voivat jäädä hyvinkin vähiin vuoden aikana. Pakkas-, sade- ja hellepäiville olisi löydettävä vaihtoehtoisia liikuntamuotoja kävelyn ja ulkoilun rinnalle.
Jotkut lupaavat lisätä liikuntaa Uutena Vuotena ja aloittavat kuntoilun liian ahkerasti. Jos aiemmin ei ole liikuntaa harrastanut kovinkaan paljoa, voi into herkästi loppua lyhyeen. Olisi parempi tehdä muutoksia vähitellen niin liikunnan kuin ruokailunkin suhteen. Oikotietä onneen ei ole laihduttamisessa, tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja malttia. Monesti jo pienikin liikunnan määrän lisääminen ja pienet ruokavaliomuutokset auttavat painonhallinnassa ja terveyden vaalimisessa. Monet päättävät kokeilla pikadieettejä saadakseen aikaan tuloksia nopeasti. Dieetit voivat auttaa joitakin hyvään alkuun, mutta ne voivat myös lisätä kiloja, jos dieetti lopahtaa ja palataan entisiin tapoihin.
Terveyskeskuksessa pyrimme tukemaan ja motivoimaan ylipainon kanssa kamppailevia ihmisiä ja sitä kautta edistämään heidän terveyttään. Painonhallintaryhmiä järjestämme mahdollisuuksien mukaan.
Hyvää alkanutta vuotta!