Kesäloman jälkeen
Aika: 18.07.2010 15:38 |
Kirjoittaja: Sari Nurmenniemi
Työt aloitin tällä viikolla. Pitkästä aikaa tunnen levänneeni kunnolla loman aikana, oli ihan mukava palata töihin. Maanantaiaamuna huomasin heti unohtaneeni tietokoneen salasanatkin loman aikana. Työtahti on ollut rauhallinen, syynä siihen ilmeisesti helteet. Puhelintunnitkin ovat olleet hiljaisia. Työtahti yleensä kiihtyy koulujen alkaessa, kun ihmiset palailevat lomiltaan kotiin. Työhön paluuta helpottaa se, että minulla on ollut koko loman ajan sijainen tekemässä töitä. Sähköpostia oli kertynyt jälleen ihan kiitettävästi. Ensimmäinen päivä loman jälkeen menee pitkälti sähköpostin läpikäymiseen ja sieltä nousevien asioiden hoitamiseen.
Olemme saaneet nauttia ihanasta kesästä, lämpöä on ollut varmasti kaikille riittävästi. Iäkkäämmät potilaani usein valittavat kuumuutta, he saattavat jopa siirtää vastaanottoaikojansa helteiden vuoksi. Nuoremmat ihmiset ovat valitelleet, etteivät ole jaksaneet liikkua kuumuuden vuoksi. Olenkin huomioinut kesän aikana vähäisen lenkkeilijöiden määrän. Jotkut aamuvirkut lähtevät tosin aamulla aikaisin lenkille, kun vielä lämpötila on inhimillisempi. Omia lenkkejäni helteet eivät ole rajoittaneet, nautin lämpimästä säästä. Mökillä parasta mielestäni onkin aamulenkin jälkeen järveen pulahtaminen. Mielestäni hyviä liikuntamuotoja lämpimällä säällä ovat myös rullaluistelu ja pyöräily, vauhdissa tuuli vilvoittaa mukavasti.
Olen suunnitellut tässä syksyllä alkavaa painonhallintaryhmää. Uusia luentomateriaaleja olen väsännyt, kun entiset näyttävät jo niin vanhahtavilta. Luennoitsijakin kaipaa välillä jotakin uutta. Mielenkiinnolla odotan, millaisia ihmisiä ryhmään ilmoittautuu. Loman jälkeen virkeänä jaksaa jälleen uutta suunnitella. Tänään sanoikin eräs pariskunta vastaanotollani, että sinähän olet iloinen ihminen, mehän taidetaan tulla hyvin toimeen. Ajattelin, että loma on tehnyt hyvää! Kesällä potilaatkin useimmiten ovat iloisempia eli taitaa olla niin, että iloisuus on tarttuvaa. Aurinko saa meissä paljon aikaan.
Lämmintä syksyä toivoen!