Terveisiä Dehko-päiviltä

Aika: 22.02.2011 09:53 | Kirjoittaja: Sari Nurmenniemi

Helsingissä Finlandia-talolla järjestettiin tammi-helmikuun vaihteessa viimeiset DEHKO -päivät. Tämä oli näyttävä päätös Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmalle. Paikalla oli 600 diabeteksen ammattilaista sekä THL:n ja Sosiaali- ja terveysministeriön edustajia. Hanke on toiminut 10 vuotta viiden sairaanhoitopiirin alueella. Ohjelman tavoitteena oli yhdenmukaistaa diabeteksen hoitokäytäntöjä, parantaa hoidon laatua sekä löytää varhaisessa vaiheessa henkilöt, joilla on kohonnut riski sairastua aikuistyypin diabetekseen.

Hankkeen alkuvuosina korkean riskin henkilöiden seulonta työllisti kovasti. Mukana olleiden potilaiden kaikki vastaanottokäynnit jouduttiin kirjaamaan erillisille kaavakkeille yhdessä potilaiden kanssa vuoden ajan. Sokerirasitusten määrä lisääntyi huomattavasti terveyskeskuksessa ja sen seurauksena uusia diabeetikoita ja esiasteita löytyi runsaasti. Oman työn ohella luotiin hoitopolut eri sektoreille ja juurrutettiin niitä käytäntöön. Erilaiset palaverit ja koulutukset veivät paljon aikaa.

Työn tuloksena meillä on nyt selkiytyneet hoitokäytännöt. Täytämme enemmän diabeteksen riskitestejä ja löydämme korkean riskin henkilöt varhaisemmassa vaiheessa. Dehkon yhtenä tavoitteena oli lisätä potilaiden ryhmäohjausta. Meillä ryhmätoiminta oli käynnistynyt jo vuosia ennen DEHKO:a, joten se ei meitä kuormittanut. Järjestimme erilaisia tempauksia mm. terveysmessut, kävelytestit. Hanke on parantanut diabeteksen hoidon laatua yhtenäistämällä hoitokäytäntöjä.

DEHKO:n tavoitteena oli löytää ja vakinaistaa hyvät hoitokäytännöt valtakunnallisesti. Vuosien aikana on palkittu hyviä hoitomalleja eri puolita Suomea. Työ ei lopu tähän, työn kehittäminen jatkuu edelleenkin.

» Kommentoi/anna palautetta

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6