Karppausvillitys
Aika: 19.09.2011 11:11 |
Kirjoittaja: Sari Nurmenniemi
Tapaan päivittäin vastaanotollani potilaita, jotka kertovat vähentäneensä hiilihydraatteja. Usein tuttavat ja ystävät ovat tähän patistelleet tai lehtien palstoilta on löytynyt juttuja aiheesta. Moni vanhuskin syö tietämättään karppaajan leipää, kun omaiset ovat sitä heille tuoneet ja muu ruokavalio on aivan entisenlainen. Joidenkin kohdalla paino on lähtenyt ainakin alkuun laskemaan ja sen myötä myös verensokeri laskenut. Pitkäaikaisemmasta vähähiilihydraattisen dieetin noudattamisesta ei ole kukaan vielä kertonut. Usein tällaisen dieetin aloittajat toivovat nopeaa laihtumista eivätkä ole pohtineet dieetin mahdollisia haittoja.
Ongelmallista on se, että netissä ja lehdissä on hyvin ristiriitaisia tutkimustuloksia karppaamisesta. Monet dieetille ryhtyneistä eivät kunnolla edes tiedä, mitä hiilihydraatit ovat. Jotkut ovat lopettaneet kokonaan mm. leivän ja perunan syömisen, osa syö leipää muutaman viipaleen päivässä. Harmillista on, jos hedelmien ja marjojen käyttökin lopetetaan kokonaan ja tilalle otetaan rasvaisempia ja proteiinipitoisempia ruoka-aineita.
Vähähiilihydraattisen ruokavalion etuja on sokerin ja valkoisen vehnäjauhon vähentäminen. Tällöin ruokavaliosta jää pois mm. sokeriset kahvileivät, limsat, makeiset ja keksit. Luonnollisesti tällaisten tuotteiden poisjättäminen laihduttaa. Etuina voidaan pitää myös kalan, pähkinöiden, erilaisten siemenien, rasvattomien maitotuotteiden ja kasvisten käytön lisäämistä. Jos käytetään rasvaisia maitotalous- ja lihatuotteita, kovan rasvan saanti lisääntyy huomattavasti. Runsas eläinrasvojen käyttö voi johtaa sepelvaltimotautiin, sydän- ja aivoinfarktiin, alaraajojen tukoksiin. Viljatuotteiden vähentyessä kuitujen ja tärkeiden hivenaineiden saanti vähenee. Vähäkuituinen ruokavalio lisää ummetusriskiä, mikäli viljatuotteita ei korvata riittävästi muilla kuitupitoisilla ruoka-aineilla kuten pavuilla tai pähkinöillä. Liika proteiinin saanti voi olla haitallista munuaispotilaille.
Moni ylipainoinen diabeetikko syö leipää, perunaa ja kahvileipää enemmän mitä viralliset ravitsemussuositukset suosittelevat. Jos he vähentäisivät näiden ruokien määrän suositusten mukaisiksi, he laihtuisivat ja samalla verensokeri- ja verenpainearvot paranisivat.
Dieeteissä on aina vaarana se, että niihin ajan kanssa kyllästytään ja palataan hiljalleen entisiin ruokailutapoihin. Onko dieeteistä kuitenkaan hyötyä pitemmän päälle, jos ei opita syömään terveellisesti ja monipuolisesti?
» Kommentoi/anna palautetta