Insuliinihoidon aloitus ryhmässä
Aika: 11.05.2011 09:58 |
Kirjoittaja: Sari Nurmenniemi
Viime aikoina on virinnyt keskustelua insuliinihoidon aloituksesta ryhmässä. Joillakin paikkakunnilla ryhmäohjausta on jo toteutettu ja siitä on saatu hyviä kokemuksia. Ryhmässä muutama henkilö harjoittelee yhdessä insuliinin pistämistä ja saa alkuohjauksen. Muutamilla seurantakäynneillä seurataan hoidon toteutumista.
Mitä hyötyä tällaisesta ohjaustavasta on? Tämä voi madaltaa kynnystä insuliinin aloitukselle, kun potilaat ovat samalla ”lähtöviivalla” toistensa kanssa. Keskustelujen ja kokemusten jakamisen kautta potilaat rohkaistuvat helpommin insuliinin pistämiseen ja itsensä hoitamiseen. Vertaistuella on hyvin suuri merkitys pitkäaikaissairaiden potilaiden hoitoon sitoutumisessa ja jaksamisessa. Ryhmässä asioiden käsittely on usein monipuolisempaa keskustelujen myötä. Myös hiljaisemmat ryhmäläiset hyötyvät saadessaan kuulla toisten kokemuksia.
Ryhmäohjaus säästää työntekijän aikaa, koska samalla ajalla ohjauksen saa useampi henkilö yhtä aikaa. Kokenut ryhmäohjaaja osaa antaa tietoa, mutta myös ”tilaa” ryhmäläisten ajatusten vaihdolle. Alkuun ohjaajalta vaaditaan enemmän opetusta ja tiedon jakamista, mutta jatkossa ohjaajan osuus vähenee ryhmäläisten kokemusten ja aktiivisuuden lisääntyessä.
Pienten paikkakuntien terveyskeskuksissa insuliinin aloitus ryhmässä onkin haasteellisempaa, koska aloituksia voi tulla hyvin harvoin. Jos jollekin potilaalle insuliinin aloitus on ajankohtaista, emme voi jäädä odottelemaan pitkiksi ajoiksi muiden potilaiden ilmaantumista. Isommissa yksiköissä ryhmäohjaus on varmasti hyödyllinen ja kokeilemisen arvoinen ohjausmenetelmä. Meillä on terveyskeskuksessa useampi ryhmäohjaaja, joten insuliinihoidon aloitusryhmä olisi sinänsä helppo toteuttaa. Jos jatkossa meille tulee useampi insuliinin aloitus lähekkäin, kokeilemme mielellämme ryhmäohjausta. Ainakin uskomme potilaiden hyötyvän tällaisesta ohjauksesta.
Jatkossa haluaisimme kuulla sekä potilaiden että hoitajien kokemuksia ryhmäohjauksesta. Onko eroa hoitotuloksissa riippuen saadusta ohjausmenetelmästä?
» Kommentoi/anna palautetta