Diabeetikko matkalla

Aika: 20.04.2011 19:32 | Kirjoittaja: Sari Nurmenniemi

Monet ovat alkaneet jo suunnittelemaan kesälomareissujaan. Matkan suuntautuessa ulkomaille, tulisi ajoissa selvittää rokotustarve. Tämä selviää soittamalla terveyskeskuksen rokotuksista vastaavalle henkilölle. Mitä eksoottisempi matkakohde, sen enemmän vaaditaan rokotuksia. Tällöin rokotusten antaminen olisi aloitettava riittävän varhain, koska joihinkin rokotteisiin tarvitaan useampi tehoste esimerkiksi kuukauden välein. Jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta tulee huolehtia, vaikka oleskelisi vain kotimaassa.

Ulkomaille suuntaava insuliinihoitoinen diabeetikko joutuu miettimään tarkemmin matkatavaransa, etenkin hoitotarvikkeiden osalta. Ennen matkalle lähtöä tulisi hankkia englanninkielinen todistus diabeteksesta ja sen hoidosta. Tätä voi tarvita lentokentillä turvatarkastuksissa. Todistuksen voi pyytää hoitavalta taholta. Matkalle kannattaa ottaa mukaan myös kopiot lääkeresepteistä siltä varalta, että lääkkeet häviävät tai loppuvat reissun aikana. Lääkkeitä ja hoitotarvikkeita kannattaa varata reilusti mukaan, koska paluumatka voi joskus syystä tai toisesta viivästyä. Lääkkeet kuljetetaan käsimatkatavaroissa, ruumassa insuliini jäätyy. Insuliinin teho muuttuu yli 25 asteen lämpötilassa tai jos se on jäätynyt. Tätä varten kannattaa hankkia mukaan insuliinikynien säilytykseen suunniteltuja säilytyspakkauksia. Mikäli lomamatka suuntautuu eri aikavyöhykkeelle, on jo ennen lähtöä suunniteltava insuliinien pistosajankohdat huolella.

Lennon aikana verensokeri nousee herkästi vähäisen liikunnan vuoksi. Ruokailukin on erilaista. Verensokeria kannattaa mitata tästä syystä tiuhemmin. Mukaan tulisi ottaa hiilihydraattipitoista syötävää siltä varalta, jos verensokeri laskee liian alas. Koneessa kannattaa juoda nesteitä riittävästi. Alkoholin nauttimisen olisi oltava kohtuullista, ettei verensokeri laskee liikaa. Lomamatkan aikana verensokeriarvot voivat heitellä erilaisten ruokien, alkoholin käytön ja liikunnan määrän muuttumisen vuoksi.

Matkalle kannattaa ottaa mukaan hyvät ja ”käytetyt” jalkineet, jotta rakoilta ja hiertymiltä välttyisi. Avojaloin kävelyä tulisi välttää! Yksi hyvä turvallisuustekijä matkalla olisi Diabetesranneke, joka kertoo potilaan sairauden vaaratilanteen yllättäessä.

Huolellisesti suunniteltu matka luo turvallisuutta niin matkailijalle itselleen kuin matkakumppaneillekin. Onnistuneita, aurinkoisia lomareissuja vaan kaikille!

» Kommentoi/anna palautetta

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6