Nuori kapinallinen

Aika: 09.12.2011 11:37 | Kirjoittaja: Sanna-Maija

Krooninen sairaus vaikuttaa suoranaisesti nuoren mielialaan ja käsitykseen itsestään aiheuttaen esimerkiksi heikkoa itsetuntoa. Toisaalta perhe ja ystävät ovat omiaan vahvistamaan tai tietysti myös heikentämään nuoren toimintakykyä.

Miten sitten toimia vahvistavasti?

Nuoren oma temperamentti, aikaisemmat elämänkokemukset ja hyvä perusturvallisuus ovat ratkaisevassa asemassa diabeteksen kanssa selviämisessä.

Nuoruus on herkkää ja haavoittuvaa aikaa. Identiteetin rakentamisen aikoihin sairastuminen saatetaan kokea uhkana koko tulevaisuudelle. Nuoruudessa kyky keskustella sairauteen liittyneistä asioista tai tunteista voi olla huono; äkkipikaiset tai harkitsemattomat teot ilmentävät kuitenkin vain nuoren pahaa mieltä. Ei ole yksi tai kaksi nuorta, kun on diabeteshoitajan vastaanotolle mentäessä keksinyt verensokerin seurantavihkoonsa varsin sopivia verensokeriarvoja, vaikka todellisuus on jotakin aivan muuta. Mittaaminen ja pistäminen ottaa välillä rankasti päähän, ja miksei ottaisi?

Usein sairaus pakottaa ympärillä olevat aikuiset jossain määrin kontrolloimaan tilannetta, ja nuori ja aikuiset joutuvat luovimaan välttämättömän valvonnan, toisaalta luottamuksen ja vastuun siirtämisen nuorelle itselleen välillä. Diabetes on nuorelle ja hänen perheelleen rasittava sairaus, joka hankaloittaa monella tavoin nuoren itsenäistymiskehitystä. Nuoruusiän kriisi ilmenee diabeetikolla samalla tavoin kuin muillakin nuorilla, mutta sen läpikäyminen voi olla vaikeampaa. Erästä keskeistä kasvutehtävää, suhtautumista muuttuvaan ruumiiseen, vaikeuttaa aikuisen harjoittama kontrolli. Nuoruusiässä korostuu myös nuoren mahdollisuus hallita perhettään laiminlyömällä diabeteksen kunnollisen hoidon.

Harmittavan yleistä on, että nuori ei jaksa mitata verensokeriaan, ei pistä koululounaalle ollenkaan insuliinia, ei vaihda lansettiaan tai vaihtaa insuliinikynänterän samalla, kun insuliiniampullinkin... On ymmärrettävän vaikeaa katsoa tulevaisuuteen, kun 3-kymppinen tuntuu jo ikälopulta ja mielessä pyörii vain seuraavan perjantain disco.

Miten motivoida nuorta? Pelottelematta?

Myönnän, että kauhukuviakin olen käyttänyt, kun oma ahdistus on käynyt liian suureksi. Se on tietenkin väärin ja vahingollista. Pyydän sitä anteeksi. Toivoisin kovasti, että kaikille nuorilla olisi mahdollisuus jakaa diabetekseenkin liittyviä murheitaan toisten diabeetikoiden kanssa; tapahtuu se sitten leirillä, verkossa tai sairaalan järjestämillä tapaamisilla. Eikä siitä meille vanhemmillekaan haittaa olisi.

Onneksi murheet eivät ole jokapäiväisiä ja niiden kanssa oppii elämään. Tiedän, että meitä on muitakin, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa ja se auttaa jaksamaan.

Toivon oikein kovasti teille kaikille rauhallista ja tunnelmallista joulua!

(lähteenä käytetty kirjaa: Lasten-ja nuorisopsykiatria, 2010)