Lapsen vaisto

Aika: 02.03.2011 10:04 | Kirjoittaja: Sanna-Maija

Lapsi aistii herkästi sairastumisensa vanhemmissa aiheuttamat tunteet.

Vanhempien tunteet eivät lasta riko, tunteet viestivät myös välittämisestä ja yhteisyydestä ja rohkaisevat myös lasta ilmaisemaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Tärkeää on, että lapsi oivaltaa myrskyisien tunteiden liittyvän nimenomaan sairastumiseen; hän itse ei ole aiheuttanut vanhemmista välittyvää surua ja hätäännystä, eikä hänen tarvitse kantaa sairastumisestaan huonoa omaatuntoa.

Vanhempien tunteita luotaillessaan lapset voivat myös päätyä pitämään itseään hyvänä lapsena silloin kun verensokerit ovat kunnossa ja huonona silloin kun arvot heittelehtivät. Huoli sekoittuu helposti syytökseen. Verensokeriarvoilla ei ole mitään tekemistä lapsen arvon ja hyväksytyksi tulemisen kanssa. Ehkä olisi hyvä, ettei perheen puheessa olisi "hyviä" ja "huonoja" sokereita vaan korkeita, sopivia ja matalia arvoja.

Diabetekseen ja omahoitoon voi liittyä tunteenkuohahduksia myös muulloin kuin sairauden puhjetessa. Tavallinen arkipäiväinen omahoito voi ajoittan tuntua turhauttavalta ja väsyttävältä.

Omahoidossa on aina parantamisen varaa, mutta riittävä on tarpeeksi ja siihen voi syystä olla tyytyväinen. (Rönnemaa ym. Diabetes, Duodecim 2009)

Allekirjoitan jokaisen lauseen.

Tänään on ensimmäisen kevätkuukauden ensimmäinen päivä. Toivon kaikille lukijoilleni oikein aurinkoisia ja ihania kevätpäiviä!

» Kommentoi/anna palautetta

Blogihistoria

23.04.2012 Lempein silmin

09.12.2011 Nuori kapinallinen

19.10.2011 Aika tavallinen tiistai

25.08.2011 Syyskesää

01.07.2011 Aurinkoista ja rentouttavaa kesää

27.05.2011 Vaikeaa tasapainoilua

17.03.2011 Hypokoira

02.03.2011 Lapsen vaisto

28.01.2011 Lupa surra

10.12.2010 Herkkuhiiri

24.11.2010 Iso ja pieni

22.10.2010 Diabetes ja syömishäiriö

17.09.2010 Tyttöjen ilta

25.08.2010 Kiukkupyörremyrskyä

03.08.2010 Matkakuulumiset

03.07.2010 Adeus!

01.06.2010 Armas aika

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6