Armas aika
Aika: 01.06.2010 14:55 |
Kirjoittaja: Sanna-Maija
On taas kesä. Valo ja lämpö tuntuvat hyvältä. Aamulla kaksi lapsista sai todistuksen käteen, hyvin oli taas mennyt. Olen ylpeä äiti.
En muista paljoa kuumasta heinäkuusta 10 vuotta aikaisemmin. Pieni Ronja oli keväällä täyttänyt kaksi ja vauva oli kaksi kuukautta. Olin lasten kanssa leikkipuistossa. En tiedä, että mistä ajatus tuli, mutta jotenkin palaset loksahtivat kohdalleen; aikaisemmin yökuiva lapsi kasteli vuoteensa ja tuli suorastaan vihaiseksi jos ei saanut lisää juotavaa. Soitin miehelleni töihin ja kerroin pelkääväni, että lapsi on sairas. Samana päivänä laboratoriossa verensokeri oli 33. Ei ollut paluuta.
Näin jälkeenpäin en muista miten selvisimme. Lapsi oli ensimmäistä kertaa yön erossa äidistään ja vietti sen lasten teho-osastolla. Naapuri kysyi, että onko se saanut liikaa sokeria? En jaksanut vastata. Alkuajoista muistan ahdistuksen, pelon, katkeruuden ja epätoivon tuntemukset.
Nyt vuosia on kulunut. Ronja kasvanut, äiti kasvanut ja hyvin on selvitty. Öisin nukun vähän "toinen silmä auki", mutta nukun enkä jatkuvasti pelkää menettäväni lasta. Verensokeritasapaino heittelee. Ronjalla on insuliinipumppu ja hän hallitsee diabeteksen hoidon hienosti.
Edessä on haastava murrosikä ja siihen liittyvät haasteet. Äidillä on vielä töitä sen kanssa, ettei koskaan ole riittävän hyvä eikä jaksa täyttää verensokeriseurantavihkoa..
Olen iloinen siitä, että saan jatkaa matkaa tästä eteenpäin jakaen sitä teidän kanssanne.