Iso ja pieni
Aika: 24.11.2010 10:43 |
Kirjoittaja: Sanna-Maija
Lapsi kulkee vierelläni, minun farkuissani. On jo aika iso ja kuitenkin vielä aika pieni, onneksi. Toivoisin, että hän pysyisi aina lähelläni, että kaikki menisi hänen elämässään hyvin. Että kun hänellä on vaikeaa hän kertoisi minulle, antaisi minun auttaa.
Miten ikinä pystyn nukkumaan, kun en tiedä mitä hänen verensokerinsa on nukkumaan mennessä ollut? Puhdas, lämmin koti ja lapsen sopiva verensokeritaso ovat onneni.
Lapsi ahdistuu sairaudestaan. Verensokerit ovat korkealla ja taas pitää mitata ja vaihtaa kanyyli ja insuliinikin on loppu ja kiirekin olisi. Hermostun ja huudan, että miksi verensokeri on korkea, mitä olet syönyt? Ja miksi et huomannut että insuliini on loppumassa? Kyyneleet silmissä. Molemmilla.
Voi, anna anteeksi. En usko, että yksikään ihminen kenen arkipäivää diabetes ei ole pystyy ymmärtämään meidän muiden arkea. Diabeteksesta ei saa lomaa. Se on siinä aina. Loputtomasti. Huoli, pelko ja kaikki. Välillä, kun on vaikeaa tuntuu helpompi vaihe sen jälkeen entistä paremmalta. Olen tehnyt hiljaista ajatustyötä ja päättänyt yrittää olla enemmän saatavilla ja läsnä.