Keskikesän mietteitä

Aika: 30.06.2010 16:27 | Kirjoittaja: Päivi Räsänen

Meillä suomalaisilla on vahva perinnöllinen taipumus sydän- ja verisuonisairauksiin, ja tätä taustaa vasten meidän tulisi olla kiinnostuneita oman terveyden vaalimisesta.  Olen usein potilailleni sanonutkin, että ”rakastakaa itsenänne niin paljon, että annatte itsellenne vain parasta”. Joku voi miettiä mikä sitten on parasta? Minusta parasta on se, että pyrimme kohtuullisuuteen niin ruokailun kuin alkoholinkin käytön suhteen. Tiedämme miten kovat rasvat vaikuttavat terveyteemme samoin kuin runsas suolankäyttö, tupakan vaaroista puhumattakaan. Tiedämme myös miten liikunta hellii kehoamme ja antaa meille voimia ja jaksamista.  Tietoahan meillä kaikilla on, miksi emme sitä hyödynnä.

Muutoksen tekemiseen ei kannata lähteä torvia toitottaen. Pienin kevein askelin pääsemme paremmin perille ja lopputulos on kestävämpi. Joskus voimme hyvällä omallatunnolla nauttia vähemmän terveellistäkin ruokaa, kunhan muistamme että emme tee sitä päivittäin eikä viikoittainkaan. Joskus sohva on houkuttelevampi kuin lenkille lähtö ja sekin on sallittua, koska täytyyhän meidän myös levätä. Elämäntapojen muuttaminen ei saa stressata meitä liikaa vaikka pieni stressi parantaakin suoritustamme. Mikäli teemme asioista pakkomielteellä sydän kärsii ja hyvät pyrkimykset unohtuvat.  Muutoksen tulee olla mielekästä, minulle sopivaa. Olen sanonutkin monesti, että turha on aloittaa viikoittaista liikuntaharrastusta uimalla, jos pelkää vettä. Mahdollisuuksia löytyy kun vain antaa omalle luovuudelle vallan.

Kesällä on hyvä aloittaa liikuntaharrastus. Lämpö suosii eikä tarvitse pukeutua jäykäksi pakkasen takia. Liikkuminen on kevyempää ja luonto houkuttelee. Liukastumisen vaaraa ei ole, ainoastaan vesisade voi joskus yllättää. Onneksi kesäsade on lämmin ja kuivuu nopeasti, ja onhan se lisäksi myös virkistävä. Ruokailun suhteen kesä antaa meille runsaasti tuoreita vihanneksia, kasviksia, marjoja sekä hedelmiä joista voi valmistaa erilaisia ruokia. Ruuanvalmistuksessakaan luovuus ei ole kiellettyä. Rohkeasti kokeilemalla voi löytää yllättäviä makuja. Itsepyydystetyt kalat antavat vaihtelua grilliin ja ongella istuminen saa mielen rauhoittumaan. Saunominen ja uiminen tai muuten vain luonnon aistiminen antavat levollisen rauhan ja hyvän yöunen.

Näihin ajatuksiin ja mielen kuviin jään odottamaan lomaani ja toivotan kaikille rentouttavaa ja ihanaa kesää.

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6