Huoli lapsen ylipainosta

Aika: 30.09.2011 10:26 | Kirjoittaja: Päivi Räsänen

Huolestuneena olen seurannut lasten painonnousua, joka näkyy päivittäin monella tavalla. Erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa ylipainoisten lasten määrä on vuosien mittaan selkeästi lisääntynyt. Koululuokissa yhä useampi lapsi on ylipainoinen, mikä aiempina vuosikymmeninä oli harvinainen näky. Tämä on huolestuttava suunta, kun mietitään sydän- ja verisuonisairauksien lisääntymistä tulevaisuudessa. Meillä on projekteja lihavuuden ehkäisemiseksi, mutta siitä huolimatta niin lasten kuin aikuistenkin ylipaino lisääntyy.

Monet odottavat äidit ovat nykyisin ylipainoisia jo ennen raskautta ja painonnousu vaan jatkuu raskauden ajan. Jotkut äidit antavat itselleen luvan syödä raskausaikana runsaammin ja hemmottelevat itseään ruualla. Tästä johtuen gestaatiodiabeetikoiden määrä on lisääntynyt huomattavasti. Myös lastenneuvoloissa on havaittu painokäyrien nousua enenevässä määrin. Monessa perheessä vanhemmatkin ovat ylipainoisia, mikä johtuu suurelta osin vääristä ruokailutottumuksista ja liikunnan vähäisyydestä. Useinkaan vanhemmat eivät näe lastensa ylipaino-ongelmaa eivätkä siksi halua hakeutua ravitsemusohjaukseen. Vanhemmat mieltävät ylipainon usein periytyväksi taipumukseksi eivätkä pidä sitä minkäänlaisena sairastumisriskinä.

Kuitenkin sairastumisriskin ehkäisy tulisi aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Perusta terveille elämäntavoille kootaan lapsuudessa ja sitä tuetaan vielä nuoruusvuosinakin. Suurin vastuu lasten ja nuorten ohjaamisessa on vanhemmilla, koska he ovat eniten mukana lasten arjessa. Tätä tehtävää tukevat hoitopaikat, koulut ja koko yhteiskunta. Tänä päivänä tietoa löytyy eri kanavista, jos vanhemmat vain haluavat sitä hyödyntää. Ongelmallisinta onkin saada vanhemmat tiedostamaan ongelmat ja motivoitua niiden hoitoon.

Valtimotautihoitajana pelkään työmäärän lähivuosina vaan kasvavan, puhumattakaan siitä mitä tämä kaikki maksaa yhteiskunnalle. Satsaaminen ennaltaehkäisyyn olisi huomattavasti edullisempaa kuin sairauksien hoitaminen. Myös ihmisten hyvinvointi voisi kohentua, jos he panostaisivat hieman enemmän terveellisempään elämäntapaan.

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6