Antia valtakunnallisilta diabeteshoitajapäiviltä
Aika: 27.04.2011 08:53 |
Kirjoittaja: Päivi Räsänen
Tänä vuonna valtakunnalliset diabeteshoitajapäivät olivat Rovaniemellä. Kahden päivän aikana saimme kuulla ajankohtaisia kuulumisia diabeteksen hoidosta. Osallistujia oli n. 300 eri puolilta Suomea, suurin osa saapui etelästä junalla.
Luentoaiheet käsittelivät mm. hoitajan lääkkeen määräämisoikeutta, diabeetikon liikuntaa, uniapneaa, seksuaalisuutta, ikääntyvän lääkehoitoa. Luennoitsijat esittivät asiansa mielenkiintoisesti ja antoivat uutta ajateltavaa omaan työhön. Erityisesti seksuaalisuusluento antoi sellaista tietoa, mitä aiemmin ei ole tullut esille. Lääkäri kertoi, miten erektiohäiriöt syntyvät, miten niitä hoidetaan ja miten ne ilmenevät diabeetikolla. Potilaat usein arkailevat kysyä näistä asioista vastaanotolla, vaikka ne ovat elämään luonnollisina kuuluvia asioita.
Ikääntyvän lääkehoitoa käsittelevä lääkäriluento antoi ajattelemisen aihetta potilaiden runsaasta lääkkeiden käytöstä. Usein monet lääkkeet ovat tarpeellisia eikä niitä ainakaan itse pidä mennä vähentelemään. Ongelmia syntyy etenkin silloin, jos potilaat ovat useiden lääkäreiden hoidossa eikä lääkäreillä ole tietoa kaikista potilaan käyttämistä lääkkeistä. Jos jokin lääke aiheuttaa sivuvaikutuksia, ei pidä lähteä hoitamaan niitä uudella lääkkeellä. Aina olisi hyvä miettiä lääkkeiden yhteisvaikutukset, tähän ei tosin aina ole riittävästi aikaa vastaanotoilla.
Perinteinen yhteinen iltatilaisuus oli järjestetty Santa Parkiin, missä elettiin vielä joulua. Tontut toimivat tarjoilijoina ja juontajana. Joulupukkikin kierteli salissa ja kyseli kuulumisia. Iso valaistu joulukuusi oli näyttävänä keskellä tuloaulaa. Pakkashuoneessa jääprinsessan valtakunnassa ihastelimme kauniita jääveistoksia. Tuliaisetkin olivat jouluaiheisia. Ruoka oli maittavaa ja monipuolista.
Valtakunnalliset diabeteshoitajapäivät ovat tavallaan diabeteshoitajan työssä vuoden ”kohokohta”. Päivillä tapaa kollegoja eri puolilta Suomea ja saa kuulla erilaisista hoitokäytännöistä. Koulutuspäiviltä saa uusia ideoita omaan työhön ja aiheita oman työn kehittämiseen.
Iloista vappua!
» Kommentoi/anna palautetta