Voita vai margariinia

Aika: 15.02.2011 10:19 | Kirjoittaja: Hanne Eberhardt

Minunkin on pakko ottaa osaa tähän rasvadebattiin, jota on käyty mediassa lukuisin ohjelmin ja otsikoin. Eräät tutkijat ovat kyseenalaistaneet rasvateoriaa, jonka mukaan tyydyttynyt eli kova rasva aiheuttaisi sydän- ja verisuonisairauksia.

Enpä tiedä tästä sitten, mikä se absoluuttinen totuus on. Toki perimällä ja liitännäissairauksilla, kuten diabeteksellä, on erittäin suuri merkitys näiden sairauksien synnyssä. Harmittaa se, että monet, jotka ovat ennen juoneet rasvatonta maitoa ja käyttäneet margariinia ovat vaihtaneet nämä voihin ja kulutusmaitoon. Televisiolla on valtava vaikutus ihmisiin ja se on pelottavaa. Pitäisi saada kunnon ohjelma tästä rasva-asiasta, jossa olisi useampi asiantuntija asiaa valaisemassa.

Itse uskon, että tyydyttynyt rasva on kuitenkin jonkinlaisessa roolissa, kun verisuonet alkavat tukkeutua. Erään teorian mukaan mikroskooppisen pienet soluissa olevat ”kuplat” alkavat jostain syystä kerätä kalkkia verisuonten seinämiin. Ihmiskeho on niin ihmeellinen, että aina paljastuu uusia totuuksia ja vanhat teoriat murretaan. Mitä tuleman pitää tämän rasvateorian kannalta, sitä ei taida tietää kukaan.

Nykyisten suositusten mukaan kuitenkin terveellisin vaihtoehto on edelleen vähintään 60% rasvaa sisältävä kasvismargariini. Uusissa Itämeren ruokasuosituksissa pehmeä rasva on saanut oman osionsa, jossa mukana on myös kala. Nämä kuuluvat siis siihen välttämättömään osioon ihmisen ravitsemuksessa. Voi ja rasvaiset juustot ovat päässet suosituksessa kolmion huipulle, mikä tarkoittaa sitä, että niitä pitäisi syödä vain harvoin tai ei ollenkaan. Silti monet käyttävät voita, koska se on heidän mielestä luonnollisempaa ja siksi terveellisempää. Margariineja pelätään niiden transrasvahappojen takia. Kollegojen kanssa keskustellessani, sain tietää, että kotimaisista margariineista (esimerkiksi Keiju) transrasvat ovat kokonaan poistettu. Valmistusmenetelmiä on muutettu paremmiksi ja näin ollen transarasvoja ei enää margariineihin muodostu. Toinenkin, erittäin tärkeä seikka, tekee margariinit paremmiksi kuin voi. Margariineissa on paljon meille ihmisille välttämättömiä rasvahappoja: linoli- ja alfalinoleenihappoa. Näitä rasvahappoja ei voissa ole.

Sen pystyn ehkä jotenkin ymmärtämään, että joku haluaa käyttää vähäisessä määrin voita ja lisäksi runsaasti kylmäpuristettua rypsiöljyä. Tällöin öljystä saadaan ne välttämättömät rasvahapot, mitä ihminen todella kipeästi tarvitsee. Aikaisemmat suositukset vähärasvaisten tuotteiden käyttämisestä ovat olleet virheellisiä, ainakin osittain. Hyvää rasvaa pitää ihmisen saada. Ja niillekin, jotka käyttävät leivän päällä margariinia, suosittelen lämpimästi rypsiöljyn käyttämistä runsain mitoin salaattikastikkeena ja ruuanlaitossa.

Sivellään vaan sille leivälle edelleen sitä margariinia, ja suositaan suomalaista.
Ihanaa kevään odotusta. Aurinko se jo pilkahtelee pilvien välistä ja lupailee kevään tulevan.

» Kommentoi/anna palautetta

©2010 Orion Oyj, Orionintie 1A, 02200 Espoo, PL 65, 02101 Espoo
Puhelinvaihde 010 4261, Y-tunnus 1999212-6